Ystävänpäivästä on muodostumassa herkuttelun ja yhdessä tekemisen juhlapäivä

Ystävänpäivä näkyy K-ruokakaupoissa erityisesti laadukkaan lihan ja juustojen ja kahvin myynnin kasvuna. Erilaiset kukkakimput ja suklaat ovat edelleen kestosuosikkeja, joilla suomalaiset ilahduttavat läheisiään.

Sunnuntaina vietettävä ystävänpäivä on muodostumassa herkuttelun ja yhdessä tekemisen juhlapäiväksi. Ystävänpäivää vietetään yhdessä tekemisen ja ruoanlaiton merkeissä. Lisäksi läheisiä hemmotellaan erilaisin pienin lahjoin, kukin ja herkuin.

”Ystävänpäivän vaikutus myyntiin nousee vuosi vuodelta. Viimeisen parin vuoden aikana erityisesti laadukkaan ruoan laitto ja yhdessä tekeminen ovat nousseet trendiksi”, kertoo Keskon tuoretuotteista vastaava johtaja Jyrki Karlsson.

 

Suosiossa laadukas ruoka ja sydämenmuotoiset herkut

K-ruokakauppojen myyntilukujen perusteella ystävänpäivänä kutsutaan ystäviä kylään, tehdään yhdessä ruokaa ja kahvitellaan. Ystäville tarjoillaan erilaisia erikoisjuustoja, viinirypäleitä ja antipastoleikkeleitä.

”Ruoanlaitossa erityisesti paremmat naudanlihat ovat kasvattaneet suosiotaan. Juustoista valitaan manchegoa, perinteistä sinihomejuustoa, vuohenjuustoa, juustolevitteitä ja brietä. Leivontaan liittyvien tuotteiden menekki kasvaa myös, sillä moni leipoo ystävilleen lahjaksi ja vieraille kahvipöytään”, sanoo Karlsson.

Kasvua myynnissä on esimerkiksi jauhoissa, leivontamargariinissa, sokerissa ja erilaisissa kakun koristeissa.

”Yllättäen suosioon ovat tänä vuonna nousseet myös laadukkaammat, selkeästi arkikahvista poikkeavat kahvit. Lisääntynyt kahvittelu näkyy erikoisempien kahvileipien myynnin kasvuna. Kaupoista löytyy monipuolisesti paikallisten leipomoiden toimittamia erilaisia vaaleanpunaisia munkkeja, donitseja ja pieniä kakkuja”, Karlsson toteaa.

”Sydämenmuotoiset leivokset myyvät parhaiten”, kiteyttää Karlsson.

 

Kukat ja suklaat ostetuimpia tuotteita

Suurin vaikutus ystävänpäivällä on kukkien myyntiin, joka tuplaantuu juhlaviikon aikana. Eniten myytyjä kukkia ovat tulppaanit ja ruusut, mutta suosittuja ovat myös sidotut kukkakimput.

Viime vuosien tapaan makeisten myynnissä korostuu erityispakatut suklaarasiat ja kotimaiset klassikot:
”Suklaassa kestosuosikkeina ovat ystävänpäivän kynnyksellä pysytelleet jo vuosia Geisha Sydän -suklaakonvehtirasia ja Fazerin maitosuklaalevyt”, kertoo Karlsson.

Ystävänpäivän yhdessä tehtävät menut:
http://www.k-ruoka.fi/ystavanpaiva/menu-ystavalle/

Ystävänpäivän leivontavinkkejä:
http://www.k-ruoka.fi/ystavanpaiva/

Takaisin ylös