Liikunnan iloa tuhansille koululaisille toukokuussa

Koripalloliiton ja Keskon yhteistyön myötä lapset 16 paikkakunnalla pääsevät osallistumaan Pirkka Street Basket -tapahtumiin toukokuun aikana. Ensimmäisen viikon aikana yhteensä 750 lasta osallistui katukoristapahtumiin Heinolassa ja Klaukkalassa.

Koripalloliiton ja Keskon yhteistyö jatkuu, kun Pirkka Street Basket -tapahtumat liikuttavat jälleen koululaisia ympäri Suomen. Kiertue matkaa toukokuussa yhteensä 16 paikkakunnalle, tavoitteenaan järjestää Vuoden hauskin koulupäivä ja tarjota liikunnan riemua tuhansille alakoululaisille.

K-ruokakaupat haluavat olla aktiivisesti mukana paikallisessa toiminnassa. Tänä vuonna kiertue nostaa lasten liikuttamisen lisäksi esiin terveellisen ruokavalion, ruokakaupalla on myös tärkeä rooli terveellisen ruokavalion mahdollistajana.

Pirkka Street Basket 2016 on osa Suomen Koripalloliiton ja Keskon päivittäistavarakaupan Pikkusudet-hanketta, joka tähtää lasten liikunnan edistämiseen. Kiertue toteutetaan yhteistyössä Koripalloliiton, paikallisten koripalloseurojen ja K-ruokakauppiaiden kanssa. Päivän kestävät tapahtumat ovat kouluille ja osallistujille maksuttomia.

Kuvateksti: Kiertueen starttipäivä Heinolassa sai mitä kauneimman aurinkoisen kelin. 

Aurinko helli ensimmäisiä kiertuepäiviä Heinolassa ja Klaukkalassa
Lapsia, liikunnan riemua ja auringonpaistetta oli tarjolla ensimmäisissä Pirkka Street Basket -tapahtumissa. Heinolan torilla pelasi päivän aikana peräti 73 joukkuetta, eli yhteensä noin 550 koululaista ykkösluokkalaisista ysiluokkalaisiin. Klaukkalassa lapsia liikkui noin 250.

K-citymarket Klaukkalan kauppias Tomi Huuho oli mukana järjestämässä tapahtumaa ensimmäistä kertaa. Tapahtuma pidettiin K-citymarketin pihalla ja kauppias tarjosi osallistujille sekä eväät tapahtumassa, että bussikuljetuksen kouluilta tapahtumapaikalle ja takaisin.

- Tutustuin katukoriskiertueeseen ensimmäistä kertaa Kouvolassa viime vuonna. Ajattelin, että tämä on pakko saada Klaukkalaankin. Katukoriskiertue on just sellaista toimintaa, joka sopii omiin arvoihini. Tämä tapahtuma on kokonaisuudessaan ihan mieletön, tunnelma täällä on katossa ja lapsilla näyttää olevan todella hauskaa. On mahtavaa nähdä niin paljon energiaa ja iloa meidän K-citymarketin parkkipaikalla, Huuho myhäilee.

Kauppiaan lisäksi myös kouluille tapahtuma on mieluinen.

- Pelkkää positiivista sanottavaa! Aikataulu ja puitteet toimivat ja sääkin on mainio. Meidän koulusta on neljä joukkuetta, eli 20 oppilasta pelaamassa. Lisäksi kolme luokkaa tuli ihan vain kannustamaan paikalle, kertoo Hanna Sainio Klaukkalan koulusta.

Kuvateksti: Omaa pelivuoroa odottaessa kannustettiin muita.

Toimivaa yhteistyötä valtakunnallisesti ja paikallisesti
Vuonna 2015 käynnistynyt yhteistyö on tähän mennessä onnistunut liikuttamaan jo yli 12 000 lasta eri puolilla Suomea. Katukoriskiertueen lisäksi yhteistyössä on järjestetty säännöllistä Pikkusudet-koriskoulutoimintaa, sekä liikuntatapahtumina Pikkusudet-korisriehoja ja Pikkusudet-peliriehoja. Onnistuneen yhteistyön on tarkoitus jatkua myös tulevaisuudessa, sillä Suomen Koripalloliitto ja Kesko ovat solmineet monivuotisen jatkon yhteistyösopimukselleen. Yhteistyön tulokset ovat jo näkyneet, esimerkiksi koripalloharrastajien määrän kasvuna. 

Toukokuun aikana Pirkka Street Basket -kiertue vierailee yhteensä 16 paikkakunnalla ympäri Suomen. Tarkan kiertueaikataulun voi katsoa täältä.

 

Kuvateksti: Kauppias Tomi Huuho tarjosi kisaeväät Klaukkalassa. Välipalat oli mietitty niin, että ne tukevat kiertueen viestiä terveellisen ruokavalion merkityksestä. 

Takaisin ylös