Koko kansan Pirkka juhlii 30-vuotistaivaltaan

Pirkka-sarja on yli 2 500 tuotteellaan Suomen päivittäistavaramarkkinoiden kattavin kaupan oma merkki. Juhlavuoden kunniaksi sarja saa oman juhlakuosin, jonka on suunnitellut Janine Rewell. Vuoden aikana tuodaan myyntiin noin 30 juhlakuosillista tuotetta.

Pirkka oli ensimmäinen valikoimaltaan laaja ja brändin tavoin toimiva kaupan oma merkki Suomessa. Tänään sarja on yli 2 500 tuotteellaan edelleen markkinoiden kattavin kaupan omien merkkien brändi. Pirkka-sarjasta reilu 80 % on elintarvikkeita. Myydyimmät Pirkka-tuotteet ovat arjen perustarvikkeita: maitotaloustuotteita, hedelmiä, jauhelihaa ja olutta. Sarja uudistuu jatkuvasti ja seuraa aikaansa. Jo vuonna 2008 valikoimaan otettiin pakastesushi, tämän vuoden uutuuksia on kolme erimakuista maidotonta jäätelöä.

- Pirkalla on merkittävä rooli K-ruokakaupassa. Se on asiakkaille aina luotettava valinta. Tuotteet ovat hinta-laatusuhteeltaan hyvä valinta ja lisäävät asiakkaan valinnanmahdollisuutta kaupan monipuolisessa valikoimassa, kertoo Keskon päivittäistavaratoimialan tavarakaupan johtaja Ari Akseli.

Pirkan tunnettuus asiakkaiden keskuudessa on viimeisimpien tutkimusten mukaan lähes 90 prosenttia. Pirkka on Suomen eniten käytetty kaupan oma merkki, se on osa arkea ja vähintään silloin tällöin sitä käyttää yli 85 prosenttia suomalaisista*).

Tuotesarja on suomalaisille suunniteltu. Suomalaisten tavarantoimittajien tuotteet ovat aina etusijalla, edellyttäen, että laatu- ja hintaperusteet täyttyvät. Suomalaisuus ei kuitenkaan yksistään riitä tuotteen ottamiseksi valikoimaan. Jokainen tuote, niin suomalainen kuin ulkomainenkin tutkitaan Keskon päivittäistavarakaupan tuotetutkimuksessa, ennen kuin se otetaan valikoimaan. Esimerkiksi Pirkka-maidot ja -maitojuomat sekä tuoreet lihatuotteet ovat sataprosenttisesti suomalaisia tuotteita. Ulkomailta tuodaan tuotteita, joita ei Suomesta saa, esimerkkinä osa hedelmistä ja säilykkeistä sekä tuotteet, joiden alkuperä tuo lisäarvoa asiakkaalle kuten fetajuusto.

Pirkan 30-vuotisjuhlavuoden kuosin on suunnitellut helsinkiläinen kuvittaja ja graafinen suunnittelija, itsekin 30-vuotias Janine Rewell.

- Kuosi punoutuu juhlan odotuksen ympärille. Kukkien seassa juhlaväki valmistelee merkkipäivää yhdessä leipoen ja koristellen, ilmapallojen ja kakkujen kanssa, kertoo Rewell kuosistaan.

Juhlavuoden aikana tuodaan myyntiin noin 30 juhlakuosillista tuotetta. Ne ovat perus-Pirkka-sarjaan kuuluvia, arjen pieniä juhla- ja hemmottelutuotteita, kuten pullapitko, jäätelö ja kukkakimppu. Ensimmäisenä myyntiin on tullut juhlakuosillinen termokassi. Kestävä termokassi suojaa talvisaikaan esim. yrttejä, salaatteja ja kukkia kylmältä.

Juhlavuosi huipentuu 1.9. juhlistettavaan Pirkan päivään.

Lisätietoja
Ari Akseli, tavarakaupan johtaja, Keskon päivittäistavaratoimiala p. 010 532 3490, ari.akseli@kesko.fi
Ulla Heikkilä, Brand Manager, Keskon päivittäistavaratoimiala, p. 010 532 7072, ulla.heikkila@kesko.fi

*TNS: Suomalainen pt-ostaja-tutkimus 2015

Takaisin ylös