K-ryhmän kaupat keräsivät Nenäpäivälle yli 200 000 euroa – neljän kampanjavuoden aikana kerätty jo yli miljoona euroa

K-ryhmän kaupat keräsivät Nenäpäivä-keräykseen yhteensä 217 000 euroa. Samalla neljän yhteistyövuoden aikana kerätyt varat ylittivät miljoonan euron rajapyykin. Tänä vuonna K-ryhmän kaupoista kampanjassa olivat K-ruokakauppojen lisäksi mukana Siwat ja Valintalot sekä Intersportit.
Nenäpäivä-shown kuvat: Riikka Vaahtera

Suomen 10. Nenäpäivä-kampanja huipentui 11.11.2016 Nenäpäivä-show’hun. Nenäpäivä-säätiön järjestämä Nenäpäivä-kampanja keräsi kumppaneineen Nenäpäivä-show'n loppuun mennessä yli 2,16 miljoonaa euroa.

Yhteensä K-ryhmän tämän vuoden keräyspotti nousi 217 000 euroon. Samalla rikkoontui tavoiteltu miljoonan keräyseuron rajapyykki: K-ryhmä on neljänä kampanjavuonna kerännyt yhteensä 1 176 000 euroa maailman lapsille. K-ryhmän ruokakauppojen keräystulos kipusi lähes 203 000 euroon ja Intersportit keräsivät Nenäpäivälle 14 000 euroa. Laajuudeltaan K-ryhmän ja Nenäpäivän välinen yhteistyö on laajin suomalaisessa hyväntekeväisyyskentässä toteutettu kokonaisuus.

Nenäpäivä näkyi ja kuului K-kaupoissa

Nenäpäivään osallistuminen on luonteva osa K-ryhmän vastuullisuustyötä, jossa huomiota kiinnitetään lasten ja nuorten auttamiseen sekä kotimaassa että ulkomailla.

– On jälleen ollut mahtavaa seurata sitä innostusta, joilla K-kaupat ovat olleet toteuttamassa Nenäpäivää ja tehneet oivaltavia nenähenkisiä markkinointitempauksia. Innostus näkyi positiivisesti myös lahjoitustuotteiden myynnissä. Eli saimme sitoutettua myös asiakkaat tämän vuoden kampanjaan, sanoo Keskon päivittäistavaratoimialan tavarakaupan johtaja Ari Akseli.

– Haluankin kiittää kaikkia kauppiaitamme, kauppojen henkilökuntaa, tavarantoimittajiamme sekä tietenkin asiakkaitamme. Keräsimme jälleen huikean potin maailman lasten hyväksi ja ilman kaikkien panosta tämä ei olisi ollut mahdollista.

Nenäpäivän tunnuksen, punaisen ja tuunattavan Nenän, sai ostaa yksinoikeudella K‑kaupoista ympäri maan. Lisäksi Kampanja-aikana 27.10.–13.11.2016 K-kaupoissa ja Intersporteissa oli myynnissä laaja valikoima erilaisia Nenäpäivän lahjoitustuotteita, joita ostamalla asiakkaat pystyivät tukemaan Nenäpäivä-keräystä osana arkeaan.

Nenäpäivä jo kymmenen vuotta Suomessa

Suomessa Nenäpäivää on vietetty vuodesta 2007 lähtien. Nenäpäivä-kampanjan järjestää Nenäpäivä-säätiö, jonka toiminnassa on mukana yhdeksän järjestöä: Suomen UNICEF, Suomen Punainen Risti, Kirkon Ulkomaanapu, Fida International, Pelastakaa Lapset, Plan International Suomi, Solidaarisuus, Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASK ja Suomen Lähetysseura. Nenäpäivä-keräyksen varoilla tuetaan pitkäkestoisia kehitysyhteistyöhankkeita, jotka edistävät kaikkein heikoimmassa asemassa olevien lasten koulutukseen pääsyä, terveyttä, turvaa ja ravinnon saantia.

Takaisin ylös