K-citymarket Rauma uudistui ja tarjoaa ajankohtaisia uutuuksia

Kaikki K-citymarket-ketjun 81 kauppaa uudistetaan omanlaisikseen vuoden 2018 loppuun mennessä. K-citymarket Rauman uudistuksessa kauppa muuttui valoisammaksi ja viihtyisämmäksi. Kauppa palvelee entistä paremmin kirjoissa, jalkineissa ja hyvinvoinnin tuotteissa. Uudistuksen avajaisia vietetään kaupalla torstaista 26. toukokuuta alkaen.

K-citymarket Rauman uudistuksessa keskityttiin erityisesti käyttötavaratuotteiden osastojen uudistukseen ja asioinnin helpottamiseen. Kaupasta luotiin matalampien hyllyjen ja avaramman tilan avulla entistä viihtyisämpi.

– Asiointia helpotettu lisäämällä opastusta ja selkeyttämällä eri osastojen valikoimaa. Uudistusten lisäksi meillä säilyy vahva ruokaosaaminen ja monipuoliset ruoan valikoimat, jotka saivat kaupassa enemmän tilaa. Valttimme on edelleen erinomaista palvelua tarjoava palvelutiski ammattitaitoisine henkilökuntineen, kertoo K-citymarket Rauman kauppias Juha Vainio.

Uudistuksessa kaikki saman tuotealueen tuotteet sijoitettiin omien kokonaisuuksiensa alle. Näin asiakas löytää saman aiheen tuotteet yhdellä silmäyksellä. Esimerkiksi lapsiperheiden toiveiden mukaisesti kaikki lapsiin liittyvät tuotteet siirrettiin samalle alueelle helpottamaan asiointia. Lastenmaailma-osastolta löytyvät niin lasten ruoat kuin vaipatkin.

– Panimotuotteiden osasto koki täydellisen muutoksen, jonka ansiosta esimerkiksi erikoisoluiden valikoima on löydettävissä entistä helpommin, kertoo Vainio.

K-citymarket Rauman monipuolista gluteenittomien tuotteiden osastoa kehitetään edelleen aktiivisesti. K-citymarket Rauman valikoimissa on myös laaja kattaus lähialueen tuottajien tuotteita. Tuotteita kauppaan toimittavat esimerkiksi Härkälän puutarha, Kivikylän kotipalvaamo sekä Ullan Pakari.

Ajankohtaisia uutuuksia

Käyttötavaratuotteiden osastoilla keskitytään päivittäiseen asiointiin liittyviin tuoteryhmiin, kuten ruoanvalmistusvälineisiin, kukkiin, kirjoihin, paperitarvikkeisiin ja päivittäiskosmetiikkaan. Uutuuksiin ja sesonkeihin keskitytään myös uudistuneella ja laajennetulla jalkineosastolla. Kevään uutuutena ovat mm. Conversen kangaskengät ja Kardashian Beauty -kosmetiikkatuotteet.

Kauppaan remontoitiin myös monipuolinen kirjapuoti, koska kirjoja ostetaan aiempaa enemmän päivittäisasioinnin yhteydessä. Kirjapuoti sijoitettiin heti sisääntulon yhteyteen, jotta siihen on helppo pysähtyä ennen ruokaostosten tekemistä. Kassojen edustaa muokattiin avarammaksi, jolloin myös kassoille saapuminen on helpompaa.

Entistä laajemmat aukioloajat

K-citymarket Rauman aukioloaikoja pidennettiin alkuvuodesta. Kauppa palvelee joka päivä klo 21:een asti. Juhannuksena kauppa palvelee niin ikään jokaisena päivänä.

– Asiakaskäyttäytyminen on Raumallakin selvästi muuttunut aukioloaikojen vapautumisen myötä. Olemme kuunnelleet asiakkaitamme, jonka myötä laajensimme kauppamme aukioloaikoja, kertoo Vainio.

K-citymarket Rauma työllistää 60 henkilöä. Kaupan uudistus on osa K-citymarket-ketjun uudistusta, jossa kaikki ketjun kaupat uudistetaan vuoden 2018 loppuun mennessä. Tavoitteena on luoda 81 erilaista, valikoimaltaan ja palveluiltaan oman asiakaskuntansa näköistä K-citymarketia.

K-citymarket Rauman uudistuksen avajaisia vietetään kaupalla torstaista 26. toukokuuta alkaen. Avajaispäivänä tarjotaan mm. erinomaisia tarjouksia, tuotemaistatuksia ja palvelutiskillä fileointipalvelua. Atria Grillaamo -rekkakiertue vierailee kaupalla 27.5. Asiakkaille tarjotaan kaupalla kahvit uudistuksen kunniaksi perjantaina 3.6.

Takaisin ylös