Esteetöntä asiointia voidaan kaupoissa parantaa pienillä yksityiskohdilla

Tampereen vammais- ja terveydenhuollon neuvottelukunta Vatenk aloitti noin vuosi sitten Pirkanmaalla K-ryhmän aluetoimintojen kanssa yhteistyön esteettömän asioinnin kehittämiseksi paikallisissa K-kaupoissa. Vatenkin edustajat, Keskon aluejohtaja Jari Alanen sekä tavaratalojohtaja Matti Mäkinen ovat tutustuneet esteettömään asiointiin ja kartoittaneet samalla K-citymarket Turtolan tilannetta. 
Sirpa Virtanen ja Riitta Virenius muistuttavat, että pyörätuoliasiakkaiden avuksi olisi hyvä hankkia pakasteosastolle apuvälineeksi esimerkiksi keppejä, joiden avulla tuotteita voisi noukkia altaan pohjalta ostoskoriin.

Vatenkin edustajat sekä Jari Alanen ja Matti Mäkinen ovat tehneet vuoden aikana kaksi arviointikäyntiä K-citymarket Turtolaan. Asiointia kaupassa on tarkasteltu liikunta-, näkö- tai kuulorajoitteisten asiakkaiden näkökulmasta.
– Vammaisten asiakkaiden asiointia voidaan helpottaa monilla varsin pienillä muutoksilla. On ilo huomata, että Turtolan K-citymarketissa on jo nyt tehty monia parannuksia ehdotustemme mukaan, Vatenkin sihteeri Tuula Joenperä kertoo.

Helposti sisään ja ulos

Invapaikoitus lähellä sisäänkäyntiä, esteetön sisäänpääsy ja ovien helppo avaaminen toteutuvat jo nyt hyvin K-citymarket Turtolassa.  Myös lainapyörätuoleja sekä erilaisia ostoskärryjä on tarjolla.
– Muutaman ostoskärryn voisi vielä varustaa suurennuslasilla, josta olisi paljon apua heikkonäköisille asiakkaille. Liikkeessä voisi olla yksi tai useampi huomioliivillä varustettu myyjä, jolta ilman avustajaa liikkuva asiakas voisi pyytää apua esimerkiksi tuotteen ojentamiseen hyllystä, Tuula Joenperä vinkkaa.
Kaupan infotiskillä tulisi olla matalampi osa, jossa lyhytkasvuiset tai pyörätuoliasiakkaat pystyvät asioimaan. Nyt tiski on heille liian korkea.
– Infotiski kannattaisi varustaa myös induktiosilmukalla kuulolaitteen käyttäjiä varten.

Tarpeeksi suuret sovituskopit

Sovituskoppien koko on tärkeä asia esimerkiksi pyörätuolilla liikkuvalle asiakkaalle.
– Turtolan K-citymarketista löytyy tilava sovituskoppi, jonne mahtuu pyörätuolin tai avustajan kanssa. Sovituskopin tulisi olla neliömäinen, jolloin pyörätuolilla liikkuessakin tilaa olisi joka suuntaan. Siellä olisi hyvä olla myös siirrettävä, tukeva ja tarpeeksi korkea istuin. Kopin seinällä olevat vaatekoukut kannattaa asentaa siten, että myös pyörätuoliasiakas pystyisi ripustamaan takkinsa vaatekoukkuun.
Hedelmä- ja vihannesosastolla vähintään yksi punnitusvaaka kannattaa sijoittaa riittävän matalalle, jotta pyörätuoliasiakas ylettyisi kaikkiin numerotaulun numeroihin.
– Punnitusvaalla asiointia helpottaisi keppi, jolla voi painaa numeroa ylärivistä. Huononäköisiä asiakkaita helpottaisi, jos vaakojen numerot olisivat suuret ja selkeät, Tuula Joenperä kertoo.

Haasteelliset pakastealtaat

Pakastealtaissa tuotteet sijaitsevat syvällä altaan pohjalla ja niitä on hankala poimia ostoskoriin.
– Turtolassa pakastealtaiden viereen on tuotu korokkeita, joiden päälle kiipeämällä ylettyy helpommin altaan pohjalle. Pyörätuoliasiakasta nämä eivät kuitenkaan auta. Heidän käyttöönsä voisi tarjota kepin tai koukun, jolla tuotteen voisi nostaa altaan pohjalta. Hedelmä- ja vihannesosastolla tuotteet on sijoiteltu melko korkeille jalustoille, joista niitä voi olla vaikeaa poimia.
Turtolan K-citymarket saa kiitosta riittävän leveästä kassalinjasta, jossa mahtuu liikuntarajoitteinenkin hyvin asioimaan.
– Myös maksutapahtuman esteettömyys on hyvä ottaa huomioon. Jos maksupääte on kiinteä, on kortilla maksaminen pyörätuolin käyttäjälle hankalaa, kun ei ylety PIN-koodin näppäilyyn. Myös kassojen hälytysportit kannattaa säätää siten, etteivät ne reagoisi aiheettomasti pyörätuoliin tai muihin apuvälineisiin.
– Opastetaulujen tekstit on helpompi lukea, jos ne ovat suurilla kirjaimilla ja selkeillä väreillä. Ruuhkien välttämiseksi kannattaa esimerkiksi tieto isommista sovituskopeista tai esteettömästä kassalinjasta laittaa selkeästi esille, Tuula Joenperä muistuttaa.

Inva-wc:n kalusteiden oikea sijoittelu tärkeää

Ensimmäisessä K-citymarket Turtolan tilojen arvioinnissa esitettiin monia kehitysehdotuksia kaupan inva-wc:n parantamiseksi. Osa ehdotuksista on pystytty toteuttamaan, osa vaatisi suuremman remontin.
– Inva-wc:n kalusteet sijoitetaan usein väärin. Lyhytkasvuinen ihminen tai pyörätuolin käyttäjä ei ylety wc-istuimelta paperitelineeseen tai lavuaarin luota käsipyyhetelineeseen. Iso lavuaari soveltuu harvoin liikuntarajoitteisille, koska käyttäjä ei ylety hanaan. Myös peili ja vaatekoukut asetetaan monesti liian korkealle, Tuula Joenperä listaa.
– Edellisen kartoituksen jälkeen Turtolan inva-wc on saanut mm. hälytysnappiin langan, mutta se voisi olla vielä pidempi, jotta esimerkiksi lattialle tipahtanut asiakas ylettyy siihen.

Arvokasta palautetta

Keskon aluejohtaja Jari Alanen on tyytyväinen Vatenkin antamaan palautteeseen.
– Vatenkin palautteet ovat avanneet myös omat silmät havainnoimaan pieniä asioita, joiden avulla voitaisiin helpottaa asiakkaiden esteetöntä asiointia. Monet ehdotuksista ovat varsin helposti ja pienillä summilla toteuttavissa vaikka jokaisessa K-kaupassa, Alanen kertoo.
– Osa muutoksista vaatii isompia linjauksia esimerkiksi ketjujen konsepteissa, mutta välitämme palautetta eteenpäin, jotta asiat voidaan huomioida jatkossa paremmin myös esteettömyysnäkökulmasta. 

Takaisin ylös