Herkullisia hedelmiä kilokaupalla

Suomalaiset söivät viime vuonna noin 54 kiloa hedelmiä henkilöä kohden. K-supermarketeja tämä tieto ei yllätä, sillä vuosittain toteutettavat Hedelmäisku-kampanjat ovat suuri menestys. K-supermarket Torpparinmäen asiakkaat ostivat syyskuisen kampanjan aikaan noin 6500 kiloa hedelmiä – eniten vesimeloneita, vihreitä rypäleitä ja nektariineja.

Hedelmien kulutus on kasvanut

Suositusten mukaan hedelmiä, kasviksia ja marjoja pitäisi syödä ainakin viisi kourallista päivässä – ja mitä värikkäämpi annos on, sitä parempi.  Hedelmät, kasvikset ja marjat sisältävät paljon vitamiineja ja kivennäisaineita sekä muita terveyttä edistäviä aineita.

Luonnonvarakeskuksen julkaiseman Ravintotase-tilaston mukaan tuoreita hedelmiä kului vuonna 2014 keskimäärin noin 54 kiloa henkilöä kohden eli viisi prosenttia edellisvuotta enemmän. Tästä 13 kiloa oli sitrushedelmiä ja 41 kiloa muita hedelmiä, joista noin kaksi kolmasosaa banaania ja omenoita.

Hedelmäisku-kampanjan aikana ostetaan valtavasti hedelmiä

K-supermarketit ovat tavallista parempia ruokakauppoja, joiden vahvuuksia ovat erinomainen palvelu ja laajat valikoimat erityisesti hedelmä- ja vihannesosastoilla.

Kaikissa Suomen yli 200 K-supermarketissa järjestetään vuosittain Superpäivien Hedelmäisku-kampanja, jossa on tarjolla erilaisia hedelmiä ja vihanneksia eurolla per kilo, paketti, rasia tai pussi.

K-supermarket Torpparinmäen asiakkaat ostivat syyskuisen kampanjaviikon aikaan noin 6500 kiloa hedelmiä, lähes kolme kertaa enemmän kuin kampanjaa edeltävällä viikolla.

- Hedelmäiskun kaltaisilla tempauksilla on selkeä vaikutus kaupankäyntiin. Meidän kauppamme on pieni, joten panostamme perinteisiin hedelmiin, jolloin pystymme minimoimaan hävikin. Myydyimmät hedelmät meillä olivat vesimelonit, vihreät rypäleet, nektariini ja banaani, sanoo K-supermarket Torpparinmäen kauppias Ilari Tikkala.

Kauppa kävi vilkkaasti kampanjaviikolla eikä tuhansien kilojen esille laittokaan ole mikään pikkujuttu. Katso videolta, miltä K-supermarket Torpparinmäessä tuolloin näytti: https://www.facebook.com/ksmtorpparinmaki/videos/1001117843273506/

Eksoottiset hedelmät tutuiksi

Sadonkorjuu ja sesongit näkyvät hedelmienkin kulutuksessa. Myös kynnys kokeilla eksoottisempiakin hedelmiä on madaltunut.

- Banaania ostetaan aina paljon, mutta syyssesongin aikana myös esimerkiksi kotimaiset omenat ja persimonit maistuvat asiakkaille. Loppuvuodesta parhaaseen sesonkiinsa tuleva granaattiomena on mielenkiintoinen nousija. Avokadon suosio alkoi avokadopastan myötä, ja syöntikypsien versioiden ansiosta avokadon myynti on kasvanut edelleen, samoin mangon. Kesällä nektariinin ohella suosittu hedelmä on paraguayo eli litteä persikka, kertoo osastopäällikkö Maria Lumperoinen Ruokakeskosta.

Lue lisää monipuolisista hedelmistä, marjoista ja kasviksista:
http://www.k-ruoka.fi/ruoanlaiton-kasikirja/herkullista-hedelmista-marjoista-ja-kasviksista/

 

Takaisin ylös