Vuoden paras K-Citymarket -palkinto Pohjois-Suomeen ensimmäistä kertaa vuosikymmeneen – vuoden parhaana palkittiin Oulun K-Citymarket Rusko

Vuoden 2022 paras K-Citymarket on valittu. Ensimmäisen sijan saanutta Oulun K-Citymarket Ruskoa kuvaillaan asiakastoiveiden pohjalta jatkuvasti uudistuvaksi edelläkävijäksi, jossa asiakaspalvelu on erityisen ensiluokkaista. Oulu on vauhdikkaasti kehittyvänä ja vetovoimaisena maakuntakeskuksena yksi K-ryhmän ja K-Citymarket-ketjun investointien painopisteistä. Ouluun saatiin myös muuta menestystä: K-Citymarket-ketjun Vuoden verkkokauppana palkittiin toinen oululaiskauppa, K-Citymarket Kaakkuri.

Loppuvuodesta 2019 kokonaisuudistuksen kokenut K-Citymarket Rusko on rakennettu asiakastietoa hyödyntäen ja paikallisia asiakkaita kuunnellen. Erityistä kiitosta K-Citymarket Rusko saa laajoista valikoimistaan, selkeästä asiointikokemuksesta ja palveluhenkisestä henkilökunnasta.

”K-Citymarket Rusko on erinomainen esimerkki jatkuvasta kehittämisestä, jota toteutetaan kaupan päivittäisessä arjessa erittäin pitkäjänteisesti asiakastoiveet huomioiden. Vuonna 2019 toteutettu mittava remontti antoi kaupalle uudet puitteet, mutta kehitys ei suinkaan pysähtynyt siihen. Hallitusti toteutettu uudistus nosti kaupan perustason uudelle taajuudelle asiakastyytyväisyyden säilyttäen, ja määrätietoinen kehitystyö on nyttemmin johtanut siihen, että K-Citymarket Rusko on vahvistanut markkina-asemansa alueen ykköseksi. Tulokset ovat erinomaisia kaikilla mittapuilla, ja paljon kaupan ilmapiiristä kertoo se, että asiakkaat kuvailevat asiakaspalvelua lupsakkaaksi”, K-Citymarketin ketjujohtaja Ari Sääksmäki sanoo.

Asiakkaat arvostavat K-Citymarket Ruskossa myös sen valmista ruokatarjontaa: tarjolla on runsaasti sekä paikan päällä syötäviä että helposti mukaan otettavia ruoka-annoksia, joita valmistetaan niin kaupan kotikeittiössä kuin useiden erilaisten paikallisten ravintoloiden tiloissa. Useammat asiointitarpeet täyttyvät samalla kauppareissulla, kun keväällä 2022 kauppaan saatiin kattavat Posti- ja pakettipalvelut. Jos ruokaostoksensa haluaa napata kätevästi mukaan, on K-Citymarket Ruskossa myös vastikään viimeistelty uusi K-Ruoka-verkkokaupan K-Nouto-piste.

”K-Citymarket Rusko on myös erinomainen esimerkki siitä, kuinka K-Citymarket-kauppiaat työskentelevät aidosti asiakkaidensa parhaaksi. Kokonaisuudistuksen jälkeen Ruskon kauppiaat ovat vaihtuneet alkuvuodesta, mutta niin edelliset kauppiaat Päivi ja Timo Raja-aho kuin nykyiset kauppiaat Raimo ja Krista Pudas ovat työskennelleet ahkerasti ja järjestelmällisesti kaupan kehittämiseksi. Tulokset puhuvat puolestaan: kauppa on ketjun paras myynninkehittäjä viimeisen kahden vuoden ajalta ja neliötehoiltaan erinomainen”, Sääksmäki kertoo.

K-Citymarket Rusko on ollut asiakastyytyväisyydessään huippuluokkaa jo pitkään. Kaupan asiakaspalautteissa korostuvat asiakkaiden huomiointi, avuliaisuus sekä ystävällinen ja iloinen, lupsakkakin asenne.

”Palkinto on pitkäjänteisen työn tulos, ja kiitos kuuluu myös edeltäjillemme. Palkinto on koko kaupan yhteisen työn tulos suurin kiitos kuuluu hienolle henkilökunnalle – eikä menestys koskaan tule ilman asiakkaita. Henkilökunnallemme yhteistä on, että he innostuvat mukanamme asioista ja osallistuvat kehittämiseen asiakkaiden toiveiden kautta”, K-Citymarket Ruskon kauppias Raimo Pudas kuvailee.

Aikaisempina vuosina Vuoden K-Citymarket -palkinnon ovat voittaneet muun muassa K-Citymarket Vantaa Tammisto (2021), K-Citymarket Helsinki Easton (2020), K-Citymarket Pirkkala (2019), K-Citymarket Vihti Nummela (2018) ja myös maailman parhaana ruokakauppana (IGD Awards: Store of the Year 2019) palkittu K-Citymarket Järvenpää (2017).

Myös Vuoden verkkokauppa 2022 löytyy Oulusta

Vuoden 2022 verkkokaupan palkinnon sai K-Citymarket Ruskon edellisten kauppiaiden uusi kauppa, K-Citymarket Kaakkuri. Erityiskiitosta Kaakkurin verkkokauppa saa luotettavuudestaan.

”Kaakkurin verkkokaupan asiakaspalautteet sen kertovat: kaikki toimii! Asiakkaat kiittelevät luotettavaa, ennakoitavissa olevaa ja varmaa palvelua – tilaus sisältää kaiken luvatun, asiakaspalvelu on hyvää ja toimitukset nopeita. Ruoan verkkokaupan tarkoitus on olennaisesti helpottaa asiakkaiden arkea ja säästää heidän aikaansa. Suunnitelmallisuus on tärkeää, ja Kaakkurin asiakkaat arvostavat erityisesti myös kaupan aktiivista tiedottamista tarkemmista toimitusajoista – sehän säästää kaikkien aikaa! K-Citymarket Kaakkurin verkkokauppa-asiakkaat ovat hyvin sitoutuneita ja uskollisia, mikä kertoo jo itsessään erinomaisesta asiakastyytyväisyydestä ”, Sääksmäki kertoo.

”Kiitos kuuluu koko verkkokauppaa tekevälle henkilökunnallemme ja myös verkkokaupan kuljetuskumppaneillemme. Haluan kiittää myös uskollisia asiakkaitamme: kiitos, että saamme palvella”, sanoo K-Citymarket Oulu Kaakkurin kauppias Päivi Raja-aho.

K-Citymarket-ketju palkitsee vuosittain parhaat kauppansa. Kaikki vuoden 2022 parhaiksi palkitut ovat:

Paras K-Citymarket 2022: K-Citymarket Oulu Rusko
Lihakauppa 2022: K-Citymarket Helsinki Easton
Kalakauppa 2022: K-Citymarket Helsinki Ruoholahti
Hevi-kauppa 2022: K-Citymarket Järvenpää
Leipäkauppa 2022: K-Citymarket Vantaa Tammisto
Valmiit ruokaratkaisut 2022: K-Citymarket Turku Kupittaa
Juomakauppa 2022: K-Citymarket Pori Puuvilla
Verkkokauppa 2022: K-Citymarket Oulu Kaakkuri
Markkinoija 2022: K-Citymarket Turku Länsikeskus
Kehittäjä 2022: K-Citymarket Mikkeli
Kehittäjä 2022: K-Citymarket Salo
Paras asiakastyytyväisyys 2022: K-Citymarket Turku Kupittaa
Paras asiakaspalvelu käyttötavaraosastoilla 2022: K-Citymarket Kajaani
Kassapalvelun kehittäjä 2022: K-Citymarket Vihti Nummela
Uudistaja 2022: K-Citymarket Kajaani
Uudistaja 2022: K-Citymarket Raahe
Uudistaja 2022: K-Citymarket Tampere Turtola

 

Takaisin ylös