Marketsisustusta jo joka toisen asiakkaan ostoskorissa – alueellisissa sisustusmieltymyksissä merkittäviä eroja

Sisustushankintoja on kuluneen vuoden aikana tehty marketeista noin kerran kuukaudessa, kun perinteisesti sisustustuotteita ostetaan kolmesti vuodessa. K-Citymarketit myyvät tällä hetkellä sisustustuotteita enemmän kuin koskaan aiemmin: myyntiä vauhdittavat laajentuneen valikoiman ohella myös kokonaan uudet, ruokaostoksillaan sisustushankintoja tekevät asiakasryhmät. Siinä, mitä sisustustuotteita marketeista ostetaan, on kuitenkin alueellisia eroja. 

Korona vakiinnutti suomalaisten kotoiluvimman pandemiaa edeltävää tasoa ylemmäs ja rajoitusten myötä kaventuneen elämänpiirin myötä yhä useampi tutustui ruokaostosten lomassa käyttötavaraosastoihin. K-Citymarketien sisustusmyynti nousi loppuvuodesta 2021 ennätyslukemiin ja sama kehitys on jatkunut myös kuluvana vuonna.

”Marketsisustuksen pariin ovat kuluneen vuoden aikana löytäneet erityisesti eri-ikäiset yksinasuvat sekä nuoret parit. Moni saattaakin kuvitella, että marketsisustusta ostavat useimmiten lapsiperheet ja eläkeläistaloudet, mutta todellinen kuva on paljon laajempi. Datamme osoittaa, että kerran sisustustuotteita ostaneet asiakkaat palaavat ostoksille myös uudelleen. Erityisen kovaa kehitys oli marraskuussa 2021, jolloin moni asiakas teki sisustushankintoja kaksi kertaa kuukaudessa, kun perinteisesti yksi asiakas ostaa sisustusta kolmesti vuodessa. Vauhti on ollut nopeaa myös keväällä 2022, jolloin sisustusostoksia tehtiin edelleen kerran kuussa”, K-Citymarketin osto- ja myyntijohtaja Hannele Åberg sanoo. 

”Aurinkoinen ja lämmin kesä vauhditti sisustuskauppaa keväältä entisestään. Erityisesti asiakkaitamme kiinnostivat puutarhatuotteet niin grillauksen kuin kalusteiden osalta. Sisustusta päivitettiin kesään myös astioilla, tyynyillä, peitteillä ja pussilakanoilla”, Åberg jatkaa.

Korona avitti K-Citymarketeja uusien asiakkaiden tavoittamisessa, mutta suurin vaikutus on laajentuneilla valikoimilla erityisesti suomalaisten brändituotteiden osalta.  

”Asiakkaat, jotka ovat ehkä aiemmin ostaneet vastaavat tuotteet jostakin muualta, pitävät nyt K-Citymarketia erittäin varteenotettavana ostopaikkana. Erityisesti nuoret parit, monet yksinasuvat sekä aikuistaloudet ovat kiinnostuneita kotimaisista brändituotteista. Erityisesti Marimekko-tuotteet ja Muumi-yksinmyyntimukimme ovat olleet erinomaisia vetureita, joiden myötä uudet asiakkaat ovat löytäneet muun valikoimamme. Kasvu on merkittävää paitsi brändituotteissa, myös esimerkiksi omassa edullisessa myhome-merkissämme”, Åberg valottaa. 

Istuintyynyistä ja ylellisestä petauksesta silkkikukkiin – sisustusostoksissa alueellisia eroja

K-Citymarketin myyntidata osoittaa, että erityyppiset sisustustuotteet korostuvat eri alueilla. Eteläisen Suomen kasvukeskusten ostoskorit ovat toisinaan samansuuntaisia, mutta sisustuksessa mieltymykset vaihtelevat. Uudellamaalla on ostettu muuta maata enemmän ja keittiöverhoja. Varsinais-Suomessa on tehty hankintoja teen- ja kahvinjuontiin liittyvien tarvikkeiden, peilien ja erilaisten lahjojen ja sisustustavaroiden osalta. Pirkanmaalla ostoskoreihin on päätynyt erilaisia peitteitä sekä muuta maata enemmän kausikoristeita.  

Keski-Suomessa katsetta on sisustusostoksilla käännetty lattiatasoon: moni on ostanut erilaisia puuvillamattoja sekä laittanut maton myös ulkotiloihin: parveke- ja terassimatot nimittäin korostuvat Keski-Suomessa. Kanta-Hämeessä on sisustettu erityisen paljon erilaisilla tekstiileillä: keittiöiden ilmettä on kohennettu erilaisilla istuintyynyillä, pöytäliinoilla, tableteilla ja kaitaliinoilla. Päijät-Hämeessä on ostettu muuta maata enemmän kylpyhuonemattoja sekä myös helmalakanoita. Satakunnassa on selkeästi uusittu kattausta, sillä lautasia ja astiastoja on ostettu muuta maata enemmän. Muita Satakunnassa korostuvia tuotteita ovat käsipyyhkeet sekä erityisesti kuviolliset tyynyliinat.  

Etelä-Pohjanmaalla on vuoden 2021 aikana uusittu koko petausta: suosittuja ovat olleet erityisesti peitto- ja tyynysetit sekä lakanat ja tyynyliinat. Erityisen mieltyneitä Etelä-Pohjanmaalla on oltu kuviollisiin tyynyliinoihin. Pohjanmaan alueella korostuvat puolestaan mukit ja kupit sekä viini- ja baaritarvikkeet. Keski-Pohjanmaalla on ostettu mukeja ja kuppeja ja erilaisia aluslakanoita. Keski-Pohjanmaalla valitaan petaukseen muuta maata todennäköisemmin helmalakanaa ja palttinapussilakanaa. Pohjois-Pohjanmaalla ostetaan merkittävästi muuta maata enemmän silkkikukkia: niitä ei myydä muualla maassa juuri ollenkaan. Lapissa suosittuja ovat patalaput ja pannunaluset sekä erityisesti kreppipussilakaant. 

Kymenlaaksossa suosittuja ovat erilaiset juomalasit. Kymenlaaksolaisten verhomieltymys on K-Citymarketin datan mukaan melko pelkistetty: suosittuja ovat erityisesti yksiväriset sivuverhot. Etelä-Karjalassa erityisen suosittuja ovat istuintyynyt, kun Pohjois-Karjalassa ostoskoreihin päätyy muuta maata enemmän peilejä sekä erilaisia lahja- ja sisustustavaroita. Etelä-Savossa petausta viimeistellään päiväpeittein ja satiinipussilakanoin: lisäksi Etelä-Savossa myydään erityisen paljon erilaisia lyhtyjä. Pohjois-Savossa on puolestaan uusittu keittiöverhoja ja –kappoja sekä ostettu erilaisia kelloja. Kellot ovat olleet suosittuja myös kainuulaisasiakkaiden keskuudessa: lisäksi he ovat ostaneet myös suihkuverhoja ja pyyhkeitä.  

Takaisin ylös