9+1 aidosti toimivaa Pirkka-Niksiä energiansäästöön omassa arjessa

Tulevan talven energian hinta ja saatavuus puhututtavat, ja kaikkia suomalaisia kannustetaan osallistumaan energiansäästötalkoisiin. Käynnissä olevan Energiansäästöviikon kunniaksi K-ryhmässä kahlattiin läpi Niksi-Pirkan jopa lähes 50 000 niksiä käsittävää arkistoa. Arkistosta poimittiin yhdeksän aidosti toimivaa ja oivaltavaa, mutta helposti toteutettavaa niksiä, joilla säästää energiaa omassa arjessa. Kaikki Pirkka-Niksit, joita on kerätty jo vuodesta 1974 alkaen, ovat suomalaisten itsensä keksimiä.

Keittiössä viihtyville:

  1. ”Leivo kuivakakut kakkuvuoan sijaan uunipellille levitettynä. Näin kakku kypsyy noin kahdeksassa minuutissa, kun se kakkuvuoassa kestäisi tunnin.”
  1. ”Samalla kun esimerkiksi spagetti kiehuu kattilassa, saa jääkaappikylmät lihapullat lämpimäksi höyryssä. Terässiivilä ja pullat vain höyryyn ja valmista tulee samalla ajalla ja energialla. Voidaan soveltaa monen muunkin ruokalajin kanssa. Muista kansi, ettei lämpö karkaa!”
  1. ”Kun olet tehnyt ruokaa uunissa, sammuta uuni mutta jätä uunin luukku auki, näin saat hukkalämmön hyötykäyttöön.”

Suihkussa lotraajille:

  1. ”Etenkin kylmillä keleillä meidän helposti palelevien tulee helposti viruttua kuumassa suihkussa ihan turhan pitkään. Ota tavaksi tehdä pieni hikijumppa ennen suihkua, jonka jälkeen viileä vesi tuntuu mukavalta. Rahaa säästyy!”
  1. "Ota keittiön munakello mukaan suihkuun, laita aika kahteen minuuttiin. Näin säästyy energiaa."
  1. "Ota kylpyhuoneeseen mukaan ämpäri ja täytä se lämpimällä vedellä. Aseta ämpäri vaikka jakkaralle ja laita pääsi ämpäriin niin, että hiukset kastuvat. Nosta pää ämpäristä, vaahdota sampoo ja valuta kuupalla vettä huuhtoaksesi hiukset. Vesi riittää vielä hoitoaineen huuhtomiseenkin, ja saat samalla lämpimän suihkun."

Meistä jokaiselle:

  1. "Nyt kun sähkön hinta on pilvissä, voit säästää sähköä käyttämällä otsalamppua siivouksen ja imuroinnin apuna. Roskat ja pöly näkyvät tosi hyvin, eikä tarvitse sytytellä kaikkia valoja siivouksen ajaksi. Näppärä siivoaja kiinnittää lampun vaikka imurin putkeen tai suulakkeeseen helpottamaan roskien imurointia."
  1. ”Jos ostat talvella kaupasta jotain pakastettavaa, jäädytä ruoat ulkona parvekkeella tai terassilla ja siirrä pakastimeen vasta sen jälkeen. Näin säästät energiaa ja ympäristöä.”
  1. ”Jopa sisustamalla oikein vaikutat energiakulutukseen eli esimerkiksi patterin eteen sijoitettu sohva, kaappi tai kirjahylly estää lämmön siirtymistä huoneeseen.”

Eniten panostaville:

+ 1. "Viileämpi huoneilma säästää tunnetusti energiaa, mutta palellakaan ei viitsisi. Ratkaisu on hyppynaru! Muutama sata hyppyä, ja palelu on tiessään. Kevääseen mennessä olet teräskunnossa!"

Takaisin ylös