Mikkelin Onninen Express -myymälä uusiin, isompiin tiloihin maanantaina 25. toukokuuta

Onnisen palvelut paranevat Mikkelissä, kun pitkään Hietakadulla toiminut Onninen Express -myymälä siirtyy uuteen, huomattavasti aiempaa suurempaan liiketilaan Kirjalaan. Ovet avautuvat maanantaina 25. toukokuuta.

Uusi toimipaikka sijaitsee näkyvällä paikalla valtatie 5:n varrella Kirjalan kaupunginosassa, jonne tukkukauppa on Mikkelissä keskittynyt.

”Näkyvyys ja saavutettavuus olivat uudenaikaisten, isojen tilojen lisäksi meille tärkeitä tekijöitä uuden liikepaikan valinnassa. Tavoitteena on ammattilaisen sujuva ja nopea asiointi myymälässämme”, Onninen Express -myymälöiden johtaja Kimmo Huttunen sanoo.

Aiempaa merkittävästi suurempi liiketila mahdollistaa myös tuotevalikoiman kasvattamisen.

”Myymälän valikoimissa on keskeisiä urakoitsijoiden tarvitsemia teknisen alan tuotteita, joista erityisesti sähköasennustarvikkeiden ja työkalujen valikoima laajenee. Lisäksi LVI-tarvikkeita tulee nykyistä enemmän valikoimiin. Uusina tuoteryhminä myymälästä ovat saatavissa muun muassa aurinkosähkötarvikkeet ja sähköauton lataustarvikkeet. Myymälästä voi myös noutaa verkkokaupastamme tilatut tuotteet nopeasti ja tehokkaasti”, Huttunen kertoo.

Onninen Express -myymälä palvelee Mikkelin ja lähialueen teknisen alan urakoitsijoita, infra-alan toimijoita ja teollisuusalan asiakkaita. Myymälätoiminnan ja nopeiden noutojen lisäksi tekninen myynti palvelee asiakkaita tarjouslaskennassa ja projektikokonaisuuksissa. Toimipaikan asiakaspalvelusta vastaa kahdeksan ammattilaisen henkilöstö.

Uudessa myymälässä on sisätilaa noin 1 400 neliömetriä sekä ulkokatos ja iso piha-alue. Myymälän tuotevalikoima kattaa noin 8 800 LVI-, sähkö- ja kylmäalan tuotetta.

Uuden myymälän avajaisjuhlallisuuksia vietetään koronatilanteesta johtuen myöhemmin tilanteen salliessa.

Yhteystiedot:
Onninen Express Mikkeli
Teollisuuskatu 8, 50130 Mikkeli
Noutomyynti: 0204 85 5603
Avoinna: ma-pe 7.00
–16.00

Onninen Express -myymälät ovat LVI-, sähkö- ja kylmäalan ammattilaisten noutotukkuja, joita on Suomessa yhteensä 53.

Lisätietoja:
Johtaja Kimmo Huttunen, Onninen Express -myymälät, puh. 050 536 5113

Takaisin ylös