K:laisen silmin

Lähetä.

Yksi klikkaus ja siitä se lähti. Nimittäin minun tarinani siitä, kuinka mikä vain on mahdollista, kun uskoo siihen, että yhden ihmisen ajatuksilla voi oikeasti olla jotain merkitystä.

23. syyskuuta 2018 lähetin viestin Keskon johdolle ja vastuullisuuden parissa työskenteleville henkilöille ajatuksistani vastuullisuudesta ja kehitysideoistani, joita minulle oli syntynyt työskennellessäni kaupan kassalla K-Supermarketissa Lahdessa. Yksi ideoistani oli esimerkiksi kuittiuudistus, jossa kuitti tulostuisi vain, kun asiakas sen tahtoisi. Toivoin kovasti, että joku heistä ennättäisi lukea viestini.

Ja arvaatteko mitä?

Kaksikymmentä minuuttia kului ja sain vastauksen viestiini. Pari kuukautta kului, ja istuin Ruskeasuon toimitalossa huoneessa, josta oli melko mielettömät näkymät Helsingin kaduille. Juttelemassa vastuullisuudesta ja kaikesta aina maan ja taivaan väliltä. Viestini sattui juuri oikeaan aikaan, sillä K-ryhmän vastuullisuustyössä asiakkaat on nostettu entistä enemmän keskiöön. Kokemuksiani ja näkökulmiani kaupan arjessa arvostettiin, sillä juuri siellä näin päivittäin niitä ihmisiä, joiden vuoksi työtä koko K-ryhmässä tehdään. Nuorena kuluttajana osasin kertoa, mitkä aiheet ovat tärkeitä tuleville sukupolville ja millaisessa kaupassa me haluamme tulevaisuudessa asioida. Muutaman kuukauden kuluttua aloitin työni K-ryhmän vastuullisuustiimin kesäharjoittelijana.

Se, että viesteihini ja ajatuksiini tartuttiin, oli mieletöntä, enkä olisi osannut toivoa enempää. Vielä vähemmän osasin toivoa työtarjousta. "Eihän tämä ihan totta vie, voi olla enää mahdollista", mietin. Ei kenellekään mahdollisteta tällaista.

Mutta minulle mahdollistettiin.

Tätä blogia kirjoittaessani on heinäkuun puoliväli, viimeinen työpäiväni vastuullisuustiimin kesäharjoittelijana. Istun K-Kampuksen viidennen kerroksen pallotuolissa, katselen Kalasataman maisemia ja mietin, miten paljon tämä kaikki on elämääni antanut. Viimeisen viiden viikon harjoittelujakson aikana olen päässyt tekemään mielettömän hienoja juttuja ja oppinut enemmän kuin olisin koskaan osannut edes haaveilla. Olen saanut valtavan ainutlaatuista työkokemusta, josta on varmasti hyötyä, minne ikinä tieni johtaakaan. Lisäksi olen päässyt testaamaan uuden K-Kampuksen toiminnallisuutta ensimmäisten joukossa ja rakastunut siihen heti ensisilmäyksellä.

Mutta ennen kaikkea nämä viisi viikkoa ovat antaneet eväitä jokapäiväiseen elämääni. Minusta on kasvanut entistä vastuullisempi kuluttaja ja olen ymmärtänyt vastuullisten valintojen tärkeyden. Olen asunut ensimmäistä kertaa yksin, Helsingin Pitäjämäessä, nukkunut patjalla ja syönyt enimmäkseen riisinuudeleita ja ananasta. Koettanut sieltä suunnistaa ensin junalla Pasilaan ja sieltä pyöräillen Kalasatamaan. Mainio keksintö muuten nuo kaupunkipyörät. Pyörät, joita jokainen saa vuokrata käyttöönsä päiväksi. Kaikesta nerokkuudestaan huolimatta olen etsiskellyt kaupunkipyörää Kalasataman kaduilta – en nimittäin ollut tajunnut, ettei sitä saa jättää aivan mihin tahansa, vaan se täytyy palauttaa kaupunkipyöräasemalle.

Olen kokeillut ensimmäistä kertaa boulderointia ja kukkaseppeleen tekoa. Olen viettänyt ihania lounastaukohetkiä ja keppijumppaillut kesken työpäivän. Osallistunut K-ryhmän Pride-viikon suunnitteluun ja tehnyt erilaisia vastuullisuusselvityksiä.  Olen tekemäni puuvillaselvityksen jälkeen itkenyt kotona maailman julmuutta ja meidän ihmisten piittaamatonta kulutuskäyttäytymistä.

Olen oppinut käyttämään Exceliä kuin mikäkin mestari konsanaan. Olen stressannut siitä, täytyykö toimistotyöhön pukeutua mustiin suoriin housuihin sekä bleiseriin, ja tajunnut heti ensimmäisten päivien kuluessa, että täällä saa oikeasti pukeutua juuri niin kuin itse parhaaksi näkee. Palauttanut 180 euron epämukavat, mustat suorat housut takaisin liikkeeseen ja oivaltanut, etten tarvitse niitä, jotta voin hoitaa työni kunnolla. Olen uskaltanut olla oma itseni, mennä epämukavuusalueelle, ihmetellä, oppia ja oivaltaa. Viimeisenä, muttei totta totisesti vähäisimpänä, olen tutustunut aivan älyttömän ihaniin ja inspiroiviin ihmisiin, joiden kanssa saan toivottavasti olla yhteydessä vielä jatkossa.

Nämä viikot ovat olleet yksiä elämäni ainutlaatuisimpia viikkoja, ja ne ovat antaneet minulle enemmän kuin varmasti itsekään tajuan. Matkani jatkuu tästä kohti uusia seikkailuja. Loppukesäksi lähden matkustelemaan ja syksyllä aloitan psykologian opinnot Turun yliopistossa. Saa nähdä, mitä se polku tielleni tuo. Toivottavasti yhtä valloittavia ja ainutlaatuisia hetkiä!

Mutta se itsestäni ja minun tarinastani. Haluan tähän loppuun vielä kiittää jokaista, jonka kanssa olen saanut kunnian työskennellä. Nauttikaa K-Kampuksesta ja ottakaa siitä kaikki ilo irti. Minun tulee sitä ja tätä kaikkea ikävä.

Sinulle lukija, olit sinä missä tahansa: Anna elämälle mahdollisuus. Tartu tilaisuuksiin - niihinkin, jotka eivät välttämättä ensin edes tilaisuuksilta näytä. Mene kohti sitä pelottavaa ja jännittävää. Usko itseesi ja siihen, että juuri sinun ajatuksillasi, panostuksellasi ja persoonallasi, on jossain tässä maailmassa tilaa ja paikka. Sinun, ei kenenkään toisen. Uskomattomia asioita voi tapahtua, mutta ensin niille täytyy antaa mahdollisuus.

Älä seuraa polkua,
kulje sen sijaan siellä, missä ei ole mitään tietä,
ja jätä jälkesi.
– Ralph Wado Emerson

Halauksin,
Maria Haataja

Tulosta

Jaa