K-kauppias-blogi

Blogi K-kauppiasvalmennuksesta, kauppiaaksi kasvamisesta ja kaupan arjen iloista. Aitoja tarinoita ja elämänmakuisia kokemuksia kauppiasuran alusta.

 

 

Makeita munkkeja

26.02.2013

 

Olen keksinyt omia perinteitä kaupalla toteutettavaksi ja yksi niistä on ystävänpäivän berliininmunkkikahvit. Viime vuonna ilmaiset berliininmunkit saivat asiakkaat iloiselle mielelle ja toteutimme saman tapahtuman uudestaan. Kaiken superpäiväkiireen keskellä “pääsin” itse kahvinkeittoon ja kyllä siinä yhden ihmisen työpäivä meneekin munkkeja tarjoillessa. Asiakkaat olivat tosi hyvällä mielellä ja oli taas pitkästä aikaa mukava rupatella pidempäänkin ihmisten kanssa. Usein työssä on niin kiire, että monenkaan kanssa ei ehdi pitkään jutella niin tällaisina erikoispäivinä on kiva kuunnella asiakkaiden toiveita ja murheitakin kahvia tarjoillen.

 

     Pienemmässä K-marketissa ollessani oli enemmän aikaa järjestää erilaisia tapahtumia, mutta kun kauppakoko on kolminkertainen, niin aikaa ei tunnu jäävän oikein mihinkään ylimääräiseen. Järjestän kuitenkin säännöllisesti erilaisia pieniä yllätyksiä asiakkaille ja ainakin pari kertaa vuodessa jonkun isomman tapahtuman. Lapsiperheille järjestetään mielestäni liian vähän tapahtumia, sillä niitä on helppo ja mukava toteuttaa ja asiakaskunnan suosio on taattu. Odotan innolla sitä hetkeä, kun ylimääräistä aikaa jää sen verran, että ehtisin pitää vaikka pari kertaa kuussa erilaisia ruokateemoihin liittyviä pieniä tapahtumia. Suunnitelmissa on myös yhteistyössä paikallisten heppa-, ja koiraharrastajien kanssa tehdä parkkialueelle pihatapahtuma jonka lisäksi kaupassa olisi lemmikkieläintenruokapuolella tarjouksia, näytteitä ym. perheiden lemmikeille. Tämäkin on yksi ammatin positiivisia puolia kun saa vapaat kädet tapahtumien järjestämiseen ja pääsee ideoimaan erilaisia tapahtumapäiviä. Pienimuotoisena tapahtumana meillä muuten alkaa sushi-perjantait, katsotaan miten ne lähtevät käyntiin!

Viimeisimmät postaukset
Blogiarkisto
Takaisin ylös