K-kauppias-blogi

Blogi K-kauppiasvalmennuksesta, kauppiaaksi kasvamisesta ja kaupan arjen iloista. Aitoja tarinoita ja elämänmakuisia kokemuksia kauppiasuran alusta.

 

 

Kauppiasharjoittelija lähti maailmalle

01.02.2013

Meillä K-kaupoissa kasvatetaan koko ajan uutta kauppiassukupolvea ja kasvattajakauppiaan esimerkki tulevalle kauppiaalle on äärimmäisen tärkeä. Kun kauppiasharjoittelija aloittaa työssään, täytyy myös kasvattajakauppiaan mukautua roolinsa valmentajana työtekijälle, joka on erilaisessa roolissa kuin tavallinen myyjä. Kun kasvattajakauppiaan paikkaa aikoinaan tarjottiin itselleni, jouduin pohtimaan, että saako tuleva kauppiasharjoittelija varmasti tarvittavan tiedon opissani. Kauppiasharjoittelijan tulee oppia tarpeelliset taidot työn ohessa ja vastuu tästä on kasvattajakauppiaalla. Omasta mielestäni myös sillä, minkälaisessa kaupassa harjoittelun suorittaa on merkitystä. Oman kauppiasharjoittelijani kanssa siirryimme monta kokemusta rikkaampana aikoinaan K-marketista yhdessä isomman kokoluokan kauppaan ja nyt tuli se hetki, että kasvatti lähti maailmalle. Muistelen lämmöllä myös omaa kasvattajakauppiastani jolta opin tähän ammattiin sain, enkä ilman häntä olisikaan tässä.
Kun kauppiasharjoittelija aloittaa opiskeluissaan, into uusien asioiden oppimisesta on kova ja tämä tsemppaa myös kauppiasta omassa työssään. Parhaimmillaan kauppiasharjoittelija on tärkeä tuki myös kauppiaalle vaikeina hetkinä, sillä yhdessä alamäkien kokeminen vahvistaa myös tulevan uuden kauppiaan osaamista kestää vastoinkäymisiä ja päästä niistä eteenpäin. Nyt kauppiasharjoittelijani lähdettyä omaan kauppaan, olen kuin huolestunut äiti lapsen lähdettyä maailmalle jonka tekee mieli koko ajan soitella ja antaa myös turhia neuvoja jotka menevät varmasti toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Hienoa on se, että tiedän antaneeni hänelle kaikki tarvittavat tiedot ja taidot, jotta omassa kaupassa on mahdollisuus menestyä. Siihen tarvitaan sitten työtä, työtä ja työtä.

Viimeisimmät postaukset
Blogiarkisto
Takaisin ylös