Tulevaisuuden näkymät 2018 Q1

Osavuosikatsaus Q1/2018, julkaistu 25.4.2018

Kesko-konsernin jatkuvien toimintojen tulevaisuuden näkymiä arvioidaan liikevaihdon ja vertailukelpoisen liikevoiton osalta katsauskautta seuraavalta 12 kuukauden ajanjaksolta (4/2018-3/2019) verrattuna katsauskauden päättymistä edeltävään 12 kuukauteen (4/2017-3/2018).

Yleinen taloustilanne ja kulutuskysynnän ennakoitu kehitys vaihtelevat Keskon eri toimintamaissa. Suomessa kaupan alan ennakoidaan kasvavan. Suomen päivittäistavarakaupassa kilpailun ennakoidaan jatkuvan kireänä, mutta ostovoiman kasvaessa laadun merkitys korostuu aikaisempaa enemmän. Rakentamisen ja talotekniikan kaupassa yritysasiakaskaupan kasvun ennakoidaan jatkuvan kuluttajakaupan kasvua vahvempana. Pohjoismaissa ja Baltian maissa markkinoiden ennakoidaan kasvavan, mutta kasvuvauhdin jonkin verran hidastuvan.

Vertailukelpoisesti jatkuvien toimintojen liikevaihdon seuraavalta 12 kuukauden ajanjaksolta ennakoidaan ylittävän edeltävän 12 kuukauden tason. Toteutetuista yritysjärjestelyistä johtuen Kesko-konsernin jatkuvien toimintojen liikevaihdon ennakoidaan seuraavan 12 kuukauden ajanjaksolla alittavan edeltävän 12 kuukauden liikevaihdon tason. Kehitykseen vaikuttaa toteutetut K-maatalous-liiketoiminnan, Asko ja Sotka –huonekalukaupan sekä Yamarin-veneliiketoiminnan ja Yamaha-edustuksen divestoinnit sekä Suomen Lähikaupan yritysoston kautta tulleiden kauppojen siirtäminen kauppiaille ja kauppojen sulkemiset.

Jatkuvien toimintojen vertailukelpoisen liikevoiton ennakoidaan seuraavan 12 kuukauden ajanjaksolla ylittävän edeltävän 12 kuukauden tason. Kuitenkin panostukset kauppojen avaamiseen ja uudistamiseen, logistiikkatoimintojen laajentamiseen sekä digitaalisiin palveluihin rasittavat osaltaan kannattavuutta ennustekaudella. Lisäksi on huomioitava, että vertailukauden liikevoittoon sisältyy 5,8 milj. euroa divestoitujen toimintojen liikevoittoa sekä pääosa Suomen Lähikaupan hankinnan myötä saavutetuista synergiahyödyistä.

  

Tulevaisuuden näkymien arkisto

Tilinpäätöstiedote 2017
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2017
Puolivuosikatsaus 1.1.-30.6.2017
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2017

Tilinpäätöstiedote 2016
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2016
Puolivuosikatsaus 1.1.-30.6.2016
Pörssitiedote 1.6.2016
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2016
Pörssitiedote 12.4.2016

Tilinpäätöstiedote 2015
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2015
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2015

Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2015
Pörssitiedote 16.3.2015

Tilinpäätöstiedote 2014
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2014
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2014

Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2014

Tilinpäätöstiedote 2013
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2013
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2013
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2013

Tilinpäätöstiedote 2012
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2012
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2012
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2012

Tilinpäätöstiedote 2011
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2011
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2011
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2011

Tilinpäätöstiedote 2010
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2010
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2010
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2010

Tilinpäätöstiedote 2009
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2009
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2009
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2009

Tilinpäätöstiedote 2008
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2008
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2008
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2008

Takaisin ylös