Lämmin palvelu ja onnistunut reagointi muuttuneeseen markkinaan tekivät K-Market Pihlajistosta pääkaupunkiseudun parhaan K-Marketin

Vuoden 2022 pääkaupunkiseudun paras K-Market on valittu. Tänä vuonna alueen parhaan kaupan tittelin vei Helsingissä sijaitseva K-Market Pihlajisto, jonka kauppiaana toimii Sonja Forss.

K-Market Pihlajistolle palkinnon toivat lämmin palvelu, kaupan kehittäminen asiakkaiden toiveiden mukaan sekä esimerkillinen reagointi muuttuneeseen markkinaan. Pihlajiston kauppa on vielä uusi, avattu helmikuussa 2021. 

"Tuntuu aivan uskomattomalta. Meillä on upea henkilökunta ja olemme tehneet porukalla paljon töitä. Uudessa kaupassa ei ole kaikki aina helppoa, ja tämä on hieno tunnustus sekä henkilökunnalle että kauppiaalle, meille yhdessä", kertoo kauppias Sonja Forss.

Asiakkaat antavat kaupalle paljon positiivista palautetta, erityisesti ystävällisestä henkilökunnasta ja palvelusta. Asiakkaat ovat kertoneet, että kauppa tuntuu niin luotettavalta paikalta, että siellä voi esimerkiksi antaa lasten käydä ensimmäisillä itsenäisillä kauppareissuillaan.

"Meille kaikki asiakkaat ovat samanarvoisia. Kohtelemme kaikkia yhtä ystävällisesti ja haluamme, että kaikilla on kaupassa tervetullut olo. Näistä asioista saamme myös paljon palautetta. Jaan asiakaspalautteet aina heti henkilökunnan tietoon. Kiitos pitää saada niille, jotka työn tekevät", jatkaa Forss.

Alueen paras K-Market valitaan sen perusteella, miten se on kehittänyt liikevaihtoaan, menestynyt asiakastyytyväisyystutkimuksissa ja miten kaupan henkilöstöjohtaminen toimii. Palkintoon vaikuttaa myös se, miten kaupan liikeidea tulee asiakkaiden arjessa näkyväksi ja miten kauppa kehittyy ajassa. 

"K-Market Pihlajistosta on tullut lyhyessä ajassa alueensa sydän, oman kylän kauppa kaupunkiympäristössä. Kauppias ja henkilökunta rakentavat yhdessä kauppaa asiakkaiden toiveiden mukaisesti. Ilmapiiri on ystävällinen ja erityisen palvelualtis. Lisäksi kaupan laadulliset mittarit ovat huippuluokkaa", palkintoa perustelee K-Market-ketjun johtaja Jesper Åberg.

K-Market-ketju palkitsee joka vuosi parhaita kauppojaan alueellisesti ja valtakunnallisesti. Lisäksi kauppoja palkitaan erilaisten vuosittain vaihtuvien teemojen perusteella. 

Pääkaupunkiseudun erikoispalkitut K-Marketit 2022: 

  • Paras myynnintekijä: Olli Runokangas, K-Market Masurkka, Helsinki
  • Paras liikeidea: Toni Pokela, K-Market Iso Omena, Espoo 
  • Paras verkkokauppa: Niko Nyman, K-Market Sello, Espoo 
  • Pitelemätön into: Tom Färd, K-Market Erottaja, K-Market Esplanadi, Helsinki 
  • Asiakastyytyväisyys: Juuso Oikarinen, K-Market Matinkylä, Espoo
  • Tulokas: Viivi Monto, K-Market Jokiniemi, Vantaa  
  • Paikallinen vaikuttaja: Juha Karjalainen, K-Market Otaniemi, Espoo

Oliko sisältö hyödyllinen?
KYLLÄ
EI

Takaisin ylös