Kespron paras noutotukku löytyy Joensuusta

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 16.3.2023 Kespro on palkinnut vuodesta 2014 lähtien parhaan noutotukun. Vuoden 2022 voittajaksi kruunattiin Joensuun noutotukku.

”Tukussa on hyvä tekemisen meininki!” Asiakaspalvelupäällikkö Netta Virkki iloitsee tukun saamasta palkinnosta. ”Jokaisen rooli täällä on selkeä ja tehokas. Henkilökuntamme on oma-aloitteista ja ahkeraa. Pidämme kiinni tavoitteista ja hoidamme sekä ylläpidämme niitä tunteella. Olemme kuin pieni ja pippurinen perhe.”

”Yksin ei näitä pystejä voiteta vaan voittoon painottuu koko tukun henkilökunnan tekemä työ”, hehkuttaa puolestaan Joensuun Kespron operatiivinen palvelupäällikkö Joonas Timonen.

Palkintona oli virkistyspäivä koko henkilökunnalle. ”Tänä vuonna teemme hommat entistäkin paremmin, kun nyt tiedämme, mihin kannattaa kiinnittää huomiota. Voittamisen makuun kun päästy niin helpolla ei luovuta kärkipaikalta!”, lupaa Netta Virkki.

Joensuun noutotukku on jo pari vuotta sitten ollut palkintosijoilla mutta nyt päästiin juhlimaan voittoa.

Kilpailun tavoitteena oppia parhailta

Kilpailun taustalla olevan konseptimittauksen maksimipisteet ovat 355, joista Joensuu sai yhteispisteet 318. Toiselle sijalle sijoittui Vaasa 311 pisteellä ja kolmannelle sijalle ylsi Jyväskylä 309 pisteellä.

Joensuun voiton perusteluita olivat mm.: ”Voittajatukku on hienosti selviytynyt ja toiminut koko kuluneena vuotena. Mittauksen kaikissa pääotsikoiden kohdissa kyseinen tukku menestyi tasaisen vahvasti. Tämäkin kertoo siitä, että tukussa on tekemisen pohjana tasainen tekemisen kulttuuri. Mittauksessa tukun erityisvahvuudet olivat ensivaikutelma, myymäläkunto, asiakasviihtyvyys, eri raportit ja laatu sekä turvallisuus.”

Kespro on suorittanut nykyisenmallista noutotukkuverkostonsa konseptimittausta vuodesta 2014 lähtien, jossa selviää kulloinkin vuoden parhaat suorittajat. Konseptimittauksen tarkoituksena löytää tukuista hyviä sekä yhä kehitettäviä asioita ja omaksua tukkuihin uusia yhteisiä toimintamalleja. Mittausta suoritetaan tukuissa avoimesti sekä mysteeriasiakkuuksina, erityisesti noutavan asiakkaan näkökulmasta siten, että tukun puitteet ja kiinteistö eivät määritä tulosta, vaan keskiössä tukun oma tekeminen.

Kesprolla on 14 alueellista noutotukkua, jotka sijaitsevat Joensuussa, Jyväskylässä, Kotkassa, Kouvolassa, Kuopiossa, Lahdessa, Lappeenrannassa, Oulussa, Porissa, Rovaniemellä, Savonlinnassa, Tampereella, Turussa ja Vaasassa.

Kespron noutotukkujen voittajat vuosittain

2022
Voittaja Joensuu
2. sija Vaasa
3. sija Jyväskylä

2021
Voittaja Jyväskylä
2. sija Turku
3. sija Vaasa

2020
Voittaja Turku
2. sija Oulu
3. sija Joensuu

2019
Voittaja Savonlinna
2. sija Jyväskylä
3. sija Oulu

2018
Voittaja Jyväskylä
2. sija Vaasa
3. sija Savonlinna

2017
Voittaja Vaasa
2. sija Jyväskylä
3. sija Oulu

2016
Voittaja Tampere
2. sija Savonlinna
3. sija Oulu

2015
Voittaja Oulu
2. sija Vaasa
3. sija Turku

2014
Voittaja Oulu
2. sija Jyväskylä
3. sija Turku


Oliko sisältö hyödyllinen?
KYLLÄ
EI

Takaisin ylös