K-ryhmän 2020 yhteisövero 117,7 miljoonaa euroa

K-ryhmän maksamat yhteisöverot muodostuvat Keskon ja K-kauppiasyrittäjien maksamista yhteisöveroista.

Kesko ja itsenäiset K-kauppiasyrittäjät maksoivat vuodelta 2020 yhteensä 117,7 miljoona euroa yhteisöveroa. Tämä tekee K-ryhmästä yhden Suomen suurimmista yhteisöveron maksajista. Summasta 65,7 miljoonaa euroa on Keskon osuus ja 52,0 miljoonaa euroa K-kauppiasyrittäjien osuus.

Keskon pääasiallinen liiketoimintamalli Suomessa päivittäistavarakaupassa ja rautakaupassa on ketjuliiketoimintamalli, jossa itsenäiset K-kauppiaat harjoittavat vähittäiskauppaa Keskon kauppaketjuissa. Kaikissa Suomen K-ruoka- ja K-Rauta-kaupoissa toimii K-kauppiasyrittäjä. Kauppiaita on yli 1 100. Lisäksi Keskolla on omaa vähittäiskauppaa sekä yritysasiakaskauppaa.

K-ryhmän kauppoja on Suomessa 272 kunnassa.

”K-ryhmä on merkittävä paikallinen työllistäjä ja on osaltaan vahvistamassa Suomen kuntien elinvoimaa, mikä on meille tärkeä asia. Verojen lisäksi esimerkiksi kauppiaiden tekemillä ostoilla ja investoinneilla on alueellisesti suuri taloudellinen merkitys”, sanoo Keskon vastuullisuus- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Riikka Joukio.

K-ryhmä työllistää noin 39 000 henkilöä ja maksoi vuonna 2020 palkkoja Suomessa yli 965 miljoonalla eurolla.

”Kauppiasyrittäjät kantavat vastuuta yhteisöstään työllistämisen lisäksi monilla muilla tavoilla, kuten esimerkiksi tukemalla lasten ja nuorten harrastustoimintaa tai muita paikallisia hankkeita. K-kaupat tarjoavat myös monia yleishyödyllisiä palveluita, kuten paketti- ja postipalveluita, joita voisi muuten olla hankala saada”, Joukio sanoo.


Oliko sisältö hyödyllinen?
KYLLÄ
EI

Takaisin ylös