Espoon Kalkkipellontielle rakentuu uusi K-Supermarket - Kauppiasyrittäjäksi tulee Stina Ekholm

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 16.9.2021 Espooseen Kalkkipellontielle on rakentumassa uusi Tavallista parempi ruokakauppa, K-Supermarket Kalkkipellontie. Kauppa avautuu keväällä 2022. K-kauppiaaksi tulee Stina Ekholm.

Keskon kauppapaikkainvestoinnit Espoossa jatkuvat

”On hienoa, että K-ryhmän kauppapaikkahankkeet etenevät Espoossa. Kalkkipellontielle nousee ensi kevääksi nykyaikainen K-Supermarket, joka on kooltaan 2500 m2. Keskon ja K-kauppiaan investointi on tähän kauppaan yhteensä noin 13 miljoonaa euroa”, kertoo Keskon Etelä-Suomen aluejohtaja Timo Heikkilä.

Uuden kaupan valikoimat suunnitellaan dataa apuna käyttäen

”Superinnoissani lähden rakentamaan täysin uutta ja tavallista parempaa ruokakauppaa Mäkkylään”, uusi kauppias Stina Ekholm iloitsee. ”Pohjois-Leppävaara ja sen lähialueet kasvavat koko ajan huimaa vauhtia, ja on hienoa perustaa oma kauppa mäkkyläläisille ja olla näin osana alueen kehitystä.” 
 

”Kauppaa suunniteltaessa hyödynnämme alueelta saatua dataa. Mäkkylässä ja sen lähialueilla asuu paljon lapsiperheitä sekä nuoria aikuisia, ja tämä huomioidaan valikoiman toteutuksessa”, Stina kertoo valikoimien muodostamisesta.

K-Supermarket Kalkkipellontie sijaitsee vilkkaasti liikennöidyn tien ja asuinalueen risteyksessä, lähellä Mäkkylän juna-asemaa. ”Liikeideamme tärkeä osa on asioimisen helppous. Kaupan pihaan tulee 120 helppokulkuista parkkipaikkaa ja osa niistä on lämpimässä parkkihallissa kaupan alla.”

”Valikoimissa korostuvat pientuottajat ja suomalainen ruoka, osastoista hevi, leipä ja kala. Tuomme kauppaan yrittäjävetoisen sushin valmistuspisteen ja rakennusvaiheessa varaamme tilat myös pienelle jauholeipomolle. Tavoitteenamme olla oman lähi-alueemme paras mm. sesongeissa. Ja kaupan herkkuosasto tulee olemaan elämyksellinen”, kertoo Stina suunnitelmista innostuneena.

Vastuullisuus näkyy kaupan kaikissa valinnoissa

”Vastuullisuus otetaan alusta lähtien huomioon kaupan kaikissa valinnoissa”, sanoo Stina Ekholm. ”Yhteistyökumppanit tulevat mukaan hävikin hallintaan heti ensimmäisestä päivästä alkaen. Valitsemme matalan energiatarpeen ympäristöystävälliset kylmälaitteet. Kaikki vastuullisuuden tärkeät valinnat otetaan mukaan jo myymälän suunnittelussa, logistiikassa, kylmätilojen mitoituksissa sekä kalustevalinnoissa. Tavoittelemme jätteissämme 95% kierrätysastetta ja lähituottajia kannustetaan toimittamaan meille kaikki tavaransa kierrätyslaatikoissa”, listaa Stina uuden kaupan vastuullisuustoimia.

Rekrytointitarve 25 henkilön ”dream-teamille”

​K-Supermarket Kalkkipellontielle tarvitaan henkilökuntaa noin 25 henkilön verran. ”Varsinainen rekrytointi aloitetaan loppuvuodesta mutta vapaamuotoisia hakemuksia voi lähettää jo sähköpostilla suoraan minulle: stina.ekholm@k-market.com”, kehottaa Stina. ”Tarjoan kaupan alan ammattilaisille ja alasta kiinnostuneille mahdollisuuden päästä rakentamaan jotain aivan uutta ja kehittymään myös työntekijänä jopa K-kauppiaaksi asti. Olen vuosia toiminut aktiivisena kasvattajakauppiaana ja rinnallani kulkee jatkossakin K-kauppiasharjoittelijoita.”

Stina Ekholm on kokenut kauppias ja kasvattaa myös uusia kauppiaita

Stina on työskennellyt kaupan alalla 13-vuotiaasta lähtien. K-kauppiaana hän on toiminut vuodesta 2016 saakka Lauttasaaressa K-Market Oliivissa ja vuodesta 2017 lähtien K-Market Isokaaressa ja Herkkulautassa, joka on sittemmin suljettu. ” Kauppiastyön ohella toimin myös aktiivisena kasvattajakauppiaana ja mukana kulkeekin aina vähintään yksi kauppiasharjoittelija.”

Stinan puoliso on Jouni Ekholm, joka on myös K-kauppias ja hän luotsaa kolmea ruokakauppaa, K-Supermarket Mustapekkaa, K-Market Pikkupekkaa ja Pikkusiskoa. ”Kun puolisona on kauppiaskollega niin asioita voidaan sparrata puolin ja toisin myös kotonakin”, kertoo Stina. Perheeseen kuuluvat tyttäret Minja ja Matilda sekä poikapuolet Hugo ja Valtteri sekä kaksi kissaa. ”Hektisen yrittäjäarjen vastapainoksi vapaa-aikaa vietetään perheen ja ystävien kesken, kotona pihatöiden merkeissä ja välillä mökkeillen tai ilmojen suosiessa veneillen.”


 

Oliko sisältö hyödyllinen?
KYLLÄ
EI

Takaisin ylös