K-Citymarket Järvenpää valittiin maailman parhaaksi ruokakaupaksi

K-Citymarket Järvenpää on voittanut IGD Awardsin Store of the Year 2019 -palkinnon. Kansainvälinen tunnustus on alalla hyvin arvostettu.

K-ryhmän tiedote 8.11.2019

K-Citymarket Järvenpään kauppias Markku Hautala kertoo kilpailun tuoneen Järvenpäähän runsaasti ulkomaisia turistiryhmiä, jotka haluavat tutustua yhteen maailman parhaista ruokakaupoista.

– Olen ylpeä saavutuksestamme! Se on kaupan koko henkilökunnan ansiota. Se, että tällainen koko maailman mittakaavalla pieni kauppa pienestä Järvenpään kaupungista, pienestä syrjäisestä maasta menestyy kansainvälisessä maailman parhaiden kilpailussa, on aivan huippujuttu! Olemme käyttäneet kaupan kehittämiseen runsaasti aikaa ja voimavaroja ja suhtaudumme kaikkeen tekemäämme pienintäkin yksityiskohtaa myöten intohimoisesti. Siksi onkin upeaa, että olemme saaneet tällaisen kansainvälisen tunnustuksen ja meidät on valittu maailman parhaimmaksi ruokakaupaksi, Markku Hautala kertoo.

– Kaupan jatkuva kehitystyö on minulle hyvin tärkeää. Haluan oppia uutta, ylittää itseni ja yllättää positiivisesti asiakkaani. Meillä Järvenpäässä on koko ajan käynnissä monta uuden asian kokeilua ja uudistusprojektia, ja pitkä lista ideoita odottaa lisäksi toteuttamistaan. Ensi keväänä aiomme muun muassa tehdä uudistuksia maito-osastollamme, Markku Hautala jatkaa.

– Olemme K-ryhmässä todella iloisia ja ylpeitä K-Citymarket Järvenpään voitosta. Kauppias Markku Hautala henkilökuntineen on tehnyt upeaa työtä kauppansa kehittämisessä. Tinkimätön työ asiakkaiden palvelemiseksi näkyy ja kantaa hedelmää. Intohimo uusien ideoiden kehittelyyn ja rohkeus kokeilla vievät koko päivittäistavarakaupan alaa eteenpäin, K-Citymarket-ketjun ketjujohtaja Ari Sääksmäki iloitsee.

Kilpailun finalistit julkaistiin heinäkuussa. Suomalainen kauppa oli ainoa finalisti Pohjoismaista. Muut finalistit olivat: Giant Heirloom, Philadelphia (USA), Sainsbury's, Selly Oak (Iso-Britannia), Sam's Club Now, Dallas (USA), Pão de Açúcar, São Paulo (Brasilia), SuperValu, Clonakilty (Irlanti) ja Fooby, Lausanne (Sveitsi).

IGD on kaupan alan tutkimus- ja asiantuntijaorganisaatio Isosta-Britanniasta, mikä vierailee vuosittain noin 1000 kaupassa ympäri maailmaa. He tekevät osasta vierailukaupoista kauppakierrosraportin, jossa arvioidaan kauppa. Lisäksi he järjestävät vuosittain Lontoossa kansainvälisen IGD Awards -kilpailun, jossa palkitaan vuoden parhaat ruokakaupat eri kategorioissa. K-Citymarket Järvenpää oli ehdolla vuoden parhaaksi ruokakaupaksi, jota monet pitävät kilpailun pääkategoriana.

Lisätietoja:

Kauppias Markku Hautala, K-Citymarket Järvenpää, p. +358 41 533 2190

K-ryhmän viestintä, puh. 010 53 50200, viestinta@kesko.fi (arkisin klo 8-16)

K-Citymarket on suomalainen moderni hypermarket, joka tarjoaa asiakkailleen monipuoliset valikoimat elintarvikkeita ja käyttötavaraa. K-Citymarket tunnetaan inspiroivista valikoimistaan ja palveluistaan, erinomaisesta ruokaosaamisesta sekä vaivattomasta asiointikokemuksesta. Jokaisessa K-Citymarketissa toimii kauppiasyrittäjä. Suomessa on tällä hetkellä 81 K-Citymarketia. www.k-citymarket.fi

K-Citymarket – Aikasi arvoinen kauppa.


Oliko sisältö hyödyllinen?
KYLLÄ
EI

Takaisin ylös