Sijoittajapodcastit ja -blogit

Tällä palstalla pureudutaan sijoittajia kiinnostaviin Kesko-aiheisiin blogikirjoituksissa ja podcasteissa.

Pääjohtaja Mikko Helander: Keskon tulos parani vuoden kolmannella neljänneksellä myynnin kasvun ansiosta

27.10.2022

Vuoden 2022 kolmannen vuosineljänneksen tulos oli kaikkien aikojen paras vuosineljännestulos. Kvartaalituloksemme on parantunut 14 kertaa peräjälkeen vertailukaudesta. Liikevaihto kasvoi vertailukelpoisesti 3,4 % ja oli 3 010 miljoonaa euroa. Vertailukelpoinen liikevoitto oli 243 miljoonaa euroa ja se kasvoi 6,4 miljoonaa euroa. Saavutettu tulos on vahva osoitus siitä, että Kesko on poikkeuksellinen kaupanalan toimija, jonka strategia toimii myös pandemian jälkeen nykyisessä markkinatilanteessa.

”Ennätystulos on vahva osoitus siitä, että Kesko on poikkeuksellinen kaupanalan toimija, jonka strategia toimii myös nykyisessä markkinatilanteessa.”

Ruokakaupassa tulos parani Kespron ja K-ruokakauppojen hyvän kehityksen ansiosta. Myynti jatkoi kasvuaan ja liikevaihto oli 1 574 miljoonaa euroa. Liikevoitto oli 133,4 miljoonaa euroa ja se parani sekä Kespron että K-ruokakauppojen myynnin kasvun ansiosta. Erityisesti Kespron kehitys oli vahvaa, myynti kasvoi yli 15 %. Myös ruoan kuluttajaverkkokaupan myynti kasvoi 3,4 %. Verkkokaupan kasvua tukee myös Woltin kanssa aloitettu laaja yhteistyö. K-ruokakaupoissa on lisätty panostuksia hintakilpailukykyyn ja olemme pärjänneet hyvin hintakorivertailuissa. K-ruokakaupat tarjoaa ainoana toimijana markkinoilla asiakkaille sekä herkkukaupan että halpakaupan saman katon alla. 

Rakentamisen ja talotekniikan kaupassa tulos oli hyvä kaikissa liiketoiminnoissa. Yritysasiakasmyynnin kasvu jatkui ja tulos vahvistui. Liikevaihto kasvoi 70 miljoonaa euroa 1 203 miljoonaan euroon. Liikevaihto kasvoi yritysasiakaskaupan hyvän kehityksen ansiosta, ja erityisesti teknisen tukkukaupan myynti kasvoi selvästi. Teknisessä tukkukaupassa volyymikasvu oli erityisen vahvaa lämmitys- ja energiatuoteryhmissä. Suomessa sekä Onninen että K-Rauta tekivät vahvan tuloksen. Norjassa sekä Onnisen että Byggmakkerin kannattavuus oli hyvällä tasolla. Myös Ruotsissa tulos oli hyvä yritysasiakaskauppaan painottuneen K-Byggin sekä Onnisen ja MIABin ansiosta. Yritysasiakaskaupan osuus rakentamisen ja talotekniikan kaupan myynnistä on jo yli 80 %.

Autokaupan kannattavuus pysyi hyvällä tasolla saatavuusongelmista huolimatta. Uusien autojen toimitusongelmat laskivat liikevaihtoa. Kannattavuus oli hyvä parantuneiden myyntikatteiden ja tehostustoimien ansiosta. Liikevoittoprosentti oli  5,5 %. Henkilöautojen myynnissä sähköautojen osuus kasvaa voimakkaasti. K-Lataus-verkosto kasvaa ja lataukset ovat yli kaksinkertaistuneet vuodessa.

”Arvioimme, että Keskon liiketoiminnan näkymät ovat myönteiset myös ensi vuonna. Kaikki Keskon kolme toimialaa tekevät hyvää tulosta.”

Arvioimme, että Keskon liiketoiminnan näkymät ovat myönteiset myös ensi vuonna. Kaikki Keskon kolme toimialaa tekevät hyvää tulosta. Keskolla on poikkeuksellisen vahva asema Suomen ruokakaupan kaikilla osa-alueilla ja pärjäämme hyvin myös hintavetoisessa markkinassa. K-ryhmä on johtava teknisen tukkukaupan ja rautakaupan toimija Pohjois-Euroopassa yli 6,7 miljardin euron vähittäis- ja yritysasiakasmyynnillä. Vihreä siirtymä, energiatehokkuuden parantaminen ja kasvava korjausrakentaminen ylläpitävät kysyntää myös jatkossa. Tänä vuonna yhtiö arvioi vertailukelpoisen liikevoiton olevan haarukassa 790–840 miljoonaa euroa. Keskon liikevaihdon ja liikevoiton ennakoidaan pysyvän hyvällä tasolla myös vuonna 2023 toimintaympäristön haasteista huolimatta.


KESKON TALOUDELLINEN KEHITYS LYHYESTI VUODEN 2022 KOLMANNELLA NELJÄNNEKSELLÄ:

  • Konsernin liikevaihto oli heinä-syyskuussa 3 009,8 milj. euroa (2 902,4 milj. euroa), ja se kasvoi vertailukelpoisesti 3,4 %, raportoitu liikevaihto kasvoi 3,7 %

  • Vertailukelpoinen liikevoitto oli 242,8 milj. euroa (236,4 milj. euroa). Vertailukelpoinen liikevoitto kasvoi 6,4 milj. euroa.

  • Liikevoitto oli 242,4 milj. euroa (236,5 milj. euroa)

  • Vertailukelpoinen osakekohtainen tulos oli 0,47 euroa (0,43 euroa)

  • Konsernin raportoitu osakekohtainen tulos oli 0,47 euroa (0,43 euroa)

  •  

Tutustu Keskon Q3-tulokseen

Takaisin ylös