Yhteiskuntavastuun visio
Keskon yhteiskuntavastuu on vapaaehtoista, mitattavissa olevaa työtä, jonka perustana ovat konsernin arvot, periaatteet, tavoitteet ja strategia. Toimintaa taloudellisen vastuun, sosiaalisen vastuun ja ympäristövastuun alueilla kehitetään pääsidosryhmien odotusten mukaisesti.
Alla oleva Keskon yhteiskuntavastuun visio on laadittu pääsidosryhmittäin. Keskon konsernijohtoryhmä käsittelee visiota noin kahden vuoden välein.

Vastuullisuuden motiivit
Vastuullinen toiminta on Keskolla tärkeää useasta eri syystä:
- vastuullisuus on osa kilpailukykyä, sillä käydään kilpailua sijoittajista, henkilökunnasta ja asiakkaista
- sidosryhmät arvioivat yrityksen toimintaa muillakin kuin taloudellisilla mittareilla
- vastuullisuus on parempaa johtamista, jolla tähdätään hyvään työyhteisöön ja jossa ympäristötehokkuus tukee kustannustehokkuutta
- hyvät ympäristö- ja sosiaalisen vastuun tulokset parantavat taloudellista tulosta
- hyvä taloudellinen tulos antaa mahdollisuuksia kehittää ympäristö- ja sosiaalista vastuuta
- vastuullisuus parantaa yrityskuvaa, jos yritystä pidetään edelläkävijänä
- vastuullisuus on maineriskien hallintaa, jolla turvataan myynnin, kannattavuuden ja osakkeen arvon vakaata kehitystä
Omistajat/sijoittajat
Keskon yhteiskuntavastuun yleisten periaatteiden mukaisesti hyvä taloudellinen tulos tulee saavuttaa vastuullisin keinoin.
Kesko tavoittelee listausta merkittävissä kestävän kehityksen indekseissä, jotka ovat tärkeitä puolueettomia todistuksia vastuullisesta toiminnasta. Listaukset näissä indekseissä vahvistavat nykyisten omistajien näkemystä Keskosta ja helpottavat vastuullisuutta arvostavien sijoittajien päätöksentekoa. Korkeat sijoitukset antavat myös meille luottamusta siihen, että vastuullisuustyömme painopiste on oikea ja toimintamme vähittäiskaupan alalla maailmanluokkaa.
Henkilökunta
Ne yritykset, joissa työtyytyväisyys on hyvä ja jotka tarjoavat monipuolisia työtehtäviä ja uralla etenemisen mahdollisuuksia, onnistuvat todennäköisimmin houkuttelemaan ja pitämään parhaat työntekijät. Keskon maine vastuullisena yrityksenä helpottaa rekrytointia niin Suomessa kuin sen lähialueilla. Asia tulee korostumaan tulevaisuudessa, kun suuret ikäluokat eläköityvät.
Tavaran- ja palveluntoimittajat
Monimuotoinen verkostoituminen niin tavaran- ja palveluntoimittajien kuin K-kauppiaiden kanssa edellyttää kaikilta osapuolilta yhteisten arvojen, tavoitteiden ja toimintatapojen hyväksymistä. Keskon tavoitteena on, että vastuullisuus näkyy vahvasti K-ryhmän kuluttajabrändeissä ja on asiakkaille näkyvissä myös kaupan tasolla.
Kuluttajat
Kuluttajien kiinnostus yritysten vastuullisuuteen jatkaa kasvuaan, vaikka ostopäätöksiä ohjaa edelleen vahvasti hinta. Vastuullisuuteen liitetään laadukkaat tuotteet, palvelujen säilyttäminen, henkilökunnasta huolehtiminen ja työhyvinvointi, ympäristönsuojelun korkeat standardit, tasa-arvon edistäminen ja tuotteiden valmistuksessa toimivien työntekijöiden työolojen parantaminen.
Keskolla on merkittävä rooli perheiden terveellisten elämäntapojen ja yleisen elämänlaadun muokkaajana. Keskolla on hyvät mahdollisuudet tarjota kestävän kulutuksen vaihtoehtoja ja oikeaoppista ravintoa sekä opastaa kuluttajia näissä asioissa. Uskomme, että tuoteturvallisuus, luotettavuus ja eettisyys nousevat viestinnässä ja markkinoinnissa vähitellen hintakuvan rinnalle. Tutkijat, kansalaisjärjestöt ja tiedotusvälineet kiinnittävät entistä enemmän huomiota tuotantoketjun puutteisiin ja auttavat kuluttajia erottamaan vastuullisen ja vastuuttoman kaupan toisistaan.
Viranomais- ja järjestöyhteistyö
Kesko seuraa ja ennakoi aktiivisesti yhteiskunnan muutoksia läheisessä yhteistyössä sidosryhmiensä kanssa. Tämä on tärkeää, jotta voimme varautua esiin tuleviin asioihin ja säilyttää edelläkävijän asemamme. Pidämme jatkuvaa yhteyttä ja keskustelemme avoimesti kansalaisjärjestöjen, viranomaisten ja muiden päättäjien kanssa. Asiantuntijamme osallistuvat laajasti oman toimialansa ja koko elinkeinoelämän kansallisten ja kansainvälisten järjestöjen toimintaan.