Keskon hallitus on 30.4.1999 hyväksynyt ostotoiminnan eettiset periaatteet, jotka perustuvat Kansainvälisessä Työjärjestössä (ILO) hyväksyttyihin työelämän perusoikeuksiin, YK:n ihmisoikeuksien julistukseen ja lapsen oikeuksien yleissopimukseen. Periaatteita sovelletaan ostoihin sellaisista kehitysmaista, joissa työlainsäädäntö ja/tai sen valvonta ei turvaa kansainvälisten vähimmäisnormien toteutumista yrityksissä.
Tavarantoimittaja voi osoittaa täyttävänsä Keskon eettiset vaatimukset hankkimalla toiminnalleen puolueettoman sosiaalisen sertifioinnin. Sertifiointijärjestelmistä ja Keskon sosiaalisen laadunvalvonnan käytännön toimenpiteistä kerrotaan osiossa Sosiaalinen vastuu/Sosiaalisen laadun valvonta.
Keskon ostotoiminnan eettiset periaatteet
Yleistä
Kesko haluaa tehdä pitkäjänteistä, suunnitelmallista yhteistyötä tavarantoimittajiensa ja näiden alihankkijoiden kanssa tuotteiden eettisen laadun varmistamiseksi. Poikkeamia eettisistä periaatteista käsitellään kuten muitakin poikkeamia laatuvaatimuksista. Pitkällä tähtäimellä Kesko suosii ostoissaan sellaisia tavarantoimittajia, jotka hyväksyvät Keskon arvot ja periaatteet ja haluavat toimia niiden mukaisesti. Luotettavimmin tavarantoimittaja voi osoittaa täyttävänsä Keskon eettiset vaatimukset hankkimalla toiminnalleen puolueettoman SA8000-sertifikaatin tai Keskon hyväksymän muun vastaavan tarkastuksen.
Oikeudenmukainen kaupankäynti
Keskon ja tavarantoimittajien keskinäisen yhteistyön tulee olla avointa ja oikeudenmukaista, tasavertaista ja sopimuksia kunnioittavaa. Lahjontaa ja siihen verrattavia toimenpiteitä ei hyväksytä.
Lapsityövoima
Työhönpääsemisikä ei saa olla alempi kuin oppivelvollisuuden päättymisikä, eikä pääsääntöisesti alempi kuin 15 vuotta (alikehittyneissä maissa poikkeustapauksissa 14 vuotta). Mikäli työssä on nyt tätä nuorempia lapsia, heitä on suojeltava kaikkinaiselta hyväksikäytöltä. Nuorten työntekijöiden käyttö ei saa vaarantaa heidän koulutustaan eikä heidän fyysistä, psyykkistä, sosiaalista tai moraalista kehitystään.
Pakkotyö
Pakkotyön käyttö on kielletty, eikä työntekijöitä saa pitää lukituissa tiloissa tai muulla tavoin rajoittaa heidän vapauttaan.
Syrjintä
Työntekijöitä ei saa syrjiä rodun, ihonvärin, sukupuolen, uskonnon, poliittisen mielipiteen, alkuperän tai muun vastaavan perusteella.
Työntekijöiden kohtelu ja työympäristön turvallisuus
Työntekijöille on tarjottava turvallinen ja terveellinen työympäristö, eikä fyysistä, psyykkistä tai seksuaalista häirintää tule sallia.
Järjestäytyminen
Työntekijöillä on oltava oikeus liittyä lain sallimiin järjestöihin ja perustaa niitä.
Työehdot
Säännöllinen työaika ei saa ylittää 48 tuntia eikä ylityö 12 tuntia viikossa, ellei kansallisessa lainsäädännössä ole määritelty alempia rajoja. Ylityöstä on maksettava korkeampaa palkkaa.
Työntekijällä on oltava oikeus palkalliseen vuosilomaan ja kerran viikossa vuorokauden mittaiseen yhtenäiseen vapaaseen.
Työntekijälle on maksettava vähintään lain tai työnantajaa sitovan työehtosopimuksen mukaista minimipalkkaa. Vaihtoehdoista tulee valita se, joka on suurempi. Palkka on maksettava suoraan työntekijälle.
Keskon hallitus on hyväksynyt nämä periaatteet kokouksessaan 30.4.1999, ja konsernijohtoryhmä on 22.10.2004. hyväksynyt SA8000 -standardin rinnalla käytettäväksi myös muita sertifiointijärjestelmiä.
Principles and Practice of Socially Responsibile Trading -opas