Pirkka Mainio mukana ravitsemustutkimuksessa

Kuopion ja Oulun yliopistot ovat mukana yhteispohjoismaisessa tutkimuksessa, jossa selvitetään ravintotekijöiden ja ihmisen geneettisen perimän yhteysvaikutuksia.

 

- Tutkimus on uraauurtava, sillä vielä muutama vuosi sitten ei ollut käytössä menetelmiä, joilla vaikutuksia olisi voitu tutkia. Uusien analyysimenetelmien ansiosta on nyt mahdollista selvittää, miksi eri ihmiset reagoivat ravintotekijöille ja ruokavalion muutoksille eri tavoin, kertoo dosentti Ursula Schwab Kuopion yliopistosta.

Tutkimus kestää kuusi kuukautta syksystä 2009 kesään 2010. Suomessa tutkimuksessa on mukana 120 henkilöä, osa Kuopion ja osa Oulun yliopiston tutkimusryhmässä. 

Tutkittavat ryhmät käyttävät kahta erilaista leipärasvaa



Tutkittavat on jaettu kahteen ryhmään, joista toinen ryhmä ohjeistetaan käyttämään leipärasvana maitorasvaa sisältävää rasvaseosta. Tämä ryhmä on kontrolliryhmä, joka noudattaa keskimääräistä suomalaista ruokavaliota ja sen mukaista kuidun saantia, kalan käyttöä, suolan määrää ja kasvisten käyttöä.

Toisessa ryhmässä näitä tekijöitä muutetaan ja katsotaan, eroavatko ryhmät esimerkiksi geenien ilmentymisen suhteen toisistaan. Tämä ryhmä käyttää levitteenään margariinia, jossa ei ole lainkaan maitorasvaa.
Maitorasvaa sisältävän rasvaseoksen tutkittavien käyttöön toimittaa Ruokakeskon tuotetutkimusyksikkö.

Tuotetutkimus vastaa Ruokakeskon valikoimien tuoteturvallisuudesta ja laadusta sekä omien merkkituotteiden, kuten Pirkka-, Menu- ja Euro Shopper -tuotteiden tuotekehityksestä.

- Toimitimme tutkittavien käyttöön vuonna 2009 yhteensä 108,8 kg Pirkka Mainio 75 % rasvaseoslevitettä. Arvion mukaan kokonaismääräksi tulee 330 kg. Olemme mukana tutkimuksessa siksi, että ravitsemusasiat ovat Ruokakeskolle tärkeitä ja haluamme tukea alan tieteellistä tutkimusta, sanoo tuotetutkimuspäällikkö Matti Kalervo.