Koneita maailmalta
Mikko, tuotepäällikkö, Rautakesko Oy
Ensimmäiseksi aamulla Rautakeskon maataloustyökoneyksikön tuotepäällikkö Mikko Marttila avaa kannettavansa ja lukee sinne saapuneet sähköpostit.
Usein sähköpostit koskevat sekä Suomesta että ulkomailta tulleita työkonetilauksia, joita Marttila ryhtyy työstämään välittömästi.
Marttila pitää eniten työpäiviensä vaihtelevuudesta.
– Hankin koneita maailmalta, seuraan tilauskannan kehittymistä, hoidan valtakunnallista markkinointia yhdessä markkinointiyksikön kanssa ja olen K-maatalouskauppojen myynnin tukena, kuvailee Marttila normaalin työpäivänsä kulkua.
Koneita hän hankkii kotimaan lisäksi ympäri Eurooppaa: Italiasta, Ruotsista ja Englannista. Tämä kaikki tarkoittaa, että Marttilan työkännykkä ehtii soida varsin monta kertaa yhden työpäivän aikana.
Myös yhteistyö tavarantoimittajien kanssa esimerkiksi koulutusasioissa sekä kokoukset työkoneyksikössä kuuluvat tuotepäällikön työnkuvaan. Tiimin kanssa pohditaan, miten liiketoimintaa voidaan viedä eteenpäin.
"Hyvin lähellä ihannetyötä"
Mikko Marttila aloitti työpaikassaan tammikuun alussa 2009. Hän oli normaalia perehtyneempi työkuvioihinsa jo etukäteen, koska osallistui K-trainee-ohjelmaan vuonna 2008.
– Tämä on hyvin lähelle ihannetyötäni. Olen ollut aina kiinnostunut sekä maatalouskoneista että kaupasta.
Mikko Marttilan suvussa on paljon maatalousyrittäjiä sekä isän että äidin puolelta.
– Perheellämme on metsätila ja kesämökki Ikaalisissa Olen istunut enon ja sedän traktorin kyydissä jo pikkupoikana, hän naurahtaa.
Hän siis tuntee asiakaskuntansa, maatalousyrittäjät. K-trainee-ohjelmaan liittyi opiskelun lisäksi konkreettista työntekoa maatalouskonekaupassa. Marttila arvostaa saamaansa käytännön kokemusta.
– Yritän pitää koko ajan mielessäni, miten ratkaisuni vaikuttavat toisaalta myyjiin ja toisaalta asiakkaiden liiketoiminnan kehittymiseen. Asiakkaiden tarpeiden ymmärtäminen on kaiken A ja O.
Lähde: Universum
Teksti: Tiina Ruulio
Kuva: Jaakko Jaskari