Uusi sukupolvi – vanhaa viisaampi?

Hintatietoisia, harkitsevia ja rationaalisia – sellaisiksi kuluttajiksi nuoret itseään arvioivat. He suosivat suomalaista ja pitävät Pirkka-brändistä.

Tulevaisuuden työnantajan nuori valitsee enemmän arvojen kuin palkan perusteella.

Vaikka nuorten kulutuskäyttäytyminen on pääpiirteittäin pysynyt ennallaan viime vuosina, ekologiset ja eettiset seikat vaikuttavat yhä vahvemmin valintoihin.

– Yli puolet uskoo, että kulutusvalinnoillaan voi vaikuttaa maailman tulevaisuuteen, kertoo kehityspäällikkö Mikko Ampuja tutkimusyritys 15/30 Researchistä, jonka tekemässä Kansallisessa nuorisotutkimuksessa kartoitettiin 15–30-vuotiaiden suomalaisten arvoja, asenteita ja elämäntyylejä.

                     

Suomalaisuus suosittua

Tutkimuksen mukaan 40 prosenttia nuorista kuluttajista arvostaa terveellisyyttä, ajattelee ympäristöä ja suosii suomalaista.                      

Suomalaisuutta pidetään takuuna monille merkittäville seikoille – hyvän laadun ja luotettavuuden lisäksi esimerkiksi eettisyydelle, ekologisuudelle ja terveellisyydelle.

Nuoret näkevät suomalaisuuden vaikuttavan myönteisesti myös työllisyyteen.

 

Arkeen tuttua ja turvallista

Nuorten suosimat suomalaiset brändit liittyvät vahvasti heidän arkeensa. Arjesta haetaan tuttua ja turvallista vastapainona epävarmalle tulevaisuudelle.

– Osa kuitenkin kokee huonoa omaatuntoa valinnoistaan. Kaupan ja brändien pitäisi keksiä keinoja auttaa heitä tekemään ratkaisuja, Ampuja toteaa.

– Lähes puolet nuorista kertoi mieluummin korjaavansa ja kunnostavansa vanhaa kuin ostavansa uutta. Se on yrityksille suuri haaste, mutta myös mahdollisuus luoda uudenlaisia palveluita.

 

Pirkka porskuttaa

Pirkka nousi ensimmäisenä nuorten mieleen kysyttäessä, mikä yritys tai tuotemerkki heidän mielestään on kaikkein ystävällisin.

Positiivisinta yritystä tai tuotemerkkiä kysyttäessä Pirkka sijoittui Valion jälkeen toiseksi. Pirkkaa pidettiin myös neljänneksi aidoimpana.

Perusteluina nuoret mainitsivat muun muassa hyvän palvelun ja hinta–laatusuhteen.        

 

Raha ei ratkaise

Asenteissaan nuoret näyttävät kovin kriittisiltä maallista mammonaa kohtaan. Luovuus, hyvinvointi, vastuullisuus ja tiedostavuus nousevat asteikossa sen edelle. 

– Mahdollisuus toteuttaa itseään ja yrityksen arvot ovat palkkaa tärkeämpiä tekijöitä työpaikkaa valittaessa.

– Jatkossa työnantajilta vaaditaan entistä enemmän läpinäkyvyyttä niiden todentamiseksi, Ampuja huomauttaa.