Toimiva kaupan tiimi tarvitsee selvät pelisäännöt ja yhteiset tavoitteet, joita maustetaan huumorilla. K-citymarket Kaakkurissa yhteishenki hehkuu asiakkaille asti.
Kuvat: Jaani Föhr ja Kesko Oyj

Näin tuumaavat Oulun K-citymarket Kaakkurin Mervi Pankinaho (vas.), Harri Rautio, Päivi Honkanen, Ville Tuhkanen ja Outi Tomperi.
Henkilökunnan hyvä yhteistyö näkyy asiakkaiden suuntaan vaikkapa siinä, että kysymyksiin vastataan ja apua annetaan, vaikka asiakas ei sattuisikaan kysymään neuvoa juuri oikean osaston myyjältä.
– Meillä ei nimikylteissä edes kerrota osastoa, vaan kaikki auttavat kaikkia asiakkaita, sanoo Päivi Honkanen. Hän on työskennellyt Kaakkurissa tavaratalon avaamisesta asti ja kaikkiaan K-citymarketeissa yli 15 vuotta. Nykyisin Päivi viihtyy asiakaspalvelussa, Mervi Pankinaho ja Harri Rautio elintarvikeosastolla ja Outi Tomperi sekä Ville Tuhkanen käyttötavarapuolella.
Leipäosastolle vipinää
K-ryhmän Mestarimyyjäkoulutus on loistava mahdollisuus hioa tiimihenkeä, kehittyä yhdessä ja pitää oma asiantuntemus ajan tasalla. Kaakkuri on osallistunut koulutukseen aktiivisesti joka vuosi. Kisatehtävät pistävät ideasuonen sykkimään ja antavat samalla uutta innostusta omaan työhön.
Tänä vuonna käyttötavarapuolella tehtävänä oli miettiä hyllynpäätyjä. Joukkue ideoi hiustenhoitotuotteista koostuvan esillepanon shampoosta hoitoaineisiin ja hiusharjoihin.
Elintarvikepuolella taas kehitettiin leipäosastoa, jolle kaivattiin uutta vipinää.
– Haaste oli iso, sillä leivän myynti oli laahannut. Järjestimme osaston uudestaan, nostimme lähileipomoiden tuotteita esiin, kutsuimme konsulentteja maistattamaan tuotteita ja toimme esiin oheistuotteita kuten juustoja, leikkeleitä ja salaatteja, kertovat Mervi Pankinaho ja Harri Rautio.
Joka päivä oppii uutta
Entä mikä innostaa Kaakkurin väkeä eteenpäin työssä?
– Hyvät työkaverit, monenlaiset asiakkaat ja vaihteleva työ, jossa joka päivä oppii uutta. Omien kätten työ näkyy vaikkapa hyvännäköisenä osastona, luettelevat kaakkurilaiset.
Yhteistyön merkitys korostuu K-citymarketissa, jossa 150 työntekijällä on kaksi eri työnantajaa.
– Asiakkaan suuntaan mitään rintamalinjaa ei näy, muistuttavat tavaratalojohtaja Mikko Haapala ja elintarvikepuolesta vastaava kauppias Jukka Ruusu.
K-citymarket Kaakkurin tiimihenkeä hiottiin Mestarimyyjäkisassa, jossa joukkue sijoittui kolmanneksi. Kaakkuria edustivat pipot päässä Päivi Honkanen, Mervi Pankinaho, Outi Tomperi, Harri Rautio, Ville Tuhkanen.
.