Osakeindeksit ja listat

Kesko on mukana noin 180 eri indeksissä, joita julkaisevat mm. MSCI, VINX, BBG ja OMX.

Kestävän kehityksen indeksit


Dow Jones Sustainability Indexes
Dow Jonesin kestävän kehityksen maailman indeksiin (DJ World) on listattu noin 340 yritystä ja Euroopan indeksiin (DJ Europe) noin 170 yritystä. Arvioinnin suorittaa sveitsiläinen SAM Group. Arvioinnissa ovat mukana kaikki yhteiskuntavastuun osa-alueet. Kesko on ollut listattuna Dow Jonesin kestävän kehityksen indekseissä yhdeksän perättäistä vuotta.  Kaudelle 2011/12 Kesko hyväksyttiin molempiin indekseihin DJSI World ja DJSI Europe. Vuoden 2011 arvioinnissa Keskon sai toimialansa korkeimmat pisteet asiakkuuksien johtamisesta sekä vastuullisista toimintatavoista, raportoinnin oikeellisuudesta ja toimintatavoista korruption ja lahjonnan estämiseksi. 

  
 

SAM (Sustainable Asset Management) arvioi vuosittain yli 2 000 yrityksen vastuullisuustyötä ja on julkaissut Sustainability Yearbook -kirjaa jo 13 vuoden ajan. Vuosikirjaan hyväksytään vain ne yritykset, jotka toimialoittain kuuluvat SAMin tekemän arviointityön perusteella maailman 15 %:n parhaimmistoon.

Tammikuussa 2012 julkaistussa Sustainability Yearbook 2012 -kirjassa Kesko valittiin johtavien kestävän kehityksen yritysten joukkoon päivittäistavarakaupan sarjassa.

The Global 100 Most Sustainable Corporations
Maailman 100 vastuullisimman yrityksen lista on julkaistu World Economic Forumin kokouksessa Davosissa vuodesta 2005. Kesko on ollut listalla sen perustamisesta alkaen. Tammikuussa 2012 julkaistulla listalla Keskon sijoitus oli 43. Listan on laatinut johtavien indeksien pohjalta Corporate Knights Inc -lehti strategisina partnereinaan Legg Mason's Global Currents Investment Management ja Phoenix Global Advisors LLC. Vuoden 2012 arvioinnissa yrityksiä arvioitiin 11 kestävän kehityksen mittarilla.

FTSE4Good
Vuodesta 2001 alkaen julkaistuun indeksiperheeseen valitut yritykset edustavat vastuullisen liiketoiminnan edelläkävijöitä. FTSE4Good-indeksejä varten yrityksiä arvioidaan viidellä eri osa-alueella: ympäristövastuu, ihmisoikeuksien vaaliminen, lahjonnan vastustaminen, työolosuhteet hankintaketjussa ja ilmastonmuutoksen hillintä.

 

Yritys hyväksytään FTSE4Good-indeksiperheen jäseneksi, mikäli sen toiminta täyttää vaaditut kriteerit kaikilla osa-alueilla. Arvioinnin Lontoossa toimivaa FTSE Groupia varten suorittaa riippumaton Ethical Investment Research Service (EIRIS) -tutkimuslaitos.

Keskoon vuodesta 2009 alkaen listattu FTSE4Good-indeksiin.  Vuoden 2011 FTSE4Good-indeksin arvioinnissa Kesko sai yleisarvosanaksi 92/100. Keskon työ ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi sai 5 pistettä asteikolla 0-5. Hankintaketjun työolosuhteisiin liittyvistä standardeista sekä hallinnointiperiaatteista pisteitä annettiin 4 pistettä.

FTSE4Good on maailman johtavia markkinaindeksien tuottajia ja toimii sijoittajien kanssa noin 80 maassa. FTSE laskee ja hallinnoi kattavaa valikoimaa osake-, velkakirjalaina-, kiinteistö- ja sijoitusstrategiaindeksejä sekä vakioituina että asiakkaan tarpeiden mukaisina.

STOXX Global ESG Leaders
Kesko on mukana STOXX Global ESG Leaders -indekseissä, joihin on listattuna maailman johtavia yrityksiä ympäristövastuun, sosiaalisen vastuun ja vastuullisen hallintotavan (environmental, social, governance; ESG) kriteereillä mitattuna. Indeksit sisältävät edellä mainityt kolme indeksikategoriaa sekä yleisindeksin, joka summaa näiden tulokset. Vuoden 2011 arvioinnissa (12.10.2011) oli mukana yhteensä 1537 yritystä, joista 316 listattiin Leaders –indekseihin. Suomesta arvioitiin 18 yritystä, joista 7 listattiin Leaders-indekseihin.

2011 World's Most Ethical Companies - EthisphereTM Institute
Amerikkalainen Ethisphere-instituutti valitsi Keskon maailman eettisimpien yritysten listalle maaliskuussa 2011. Ethisphere arvioi yritysten sitoutumista eettiseen johtamiseen ja yritysvastuuseen sekä eettisten toimintaohjeiden noudattamiseen liittyviä käytäntöjä. Vuonna 2011 listalle valittiin 110 yritystä.

OMX GES Sustainability Nordic 
Heinäkuussa 2010 Kesko valittiin NASDAQ OMX Stockholmin ja GES Investment Servicesin OMX GES Sustainability Nordic -indeksiin. Indeksiin on listattu pohjoismaiden 50 johtavaa kestävän kehityksen yritystä.




OMX GES Sustainability Finland
Maaliskuussa 2011 Kesko valittiin NASDAQ OMXin ja GES Investment Servicesin OMX GES Sustainability Finland -indeksiin. Indeksiin on listattu Suomen 40 johtavaa kestävän kehityksen yritystä.

Carbon Disclosure Project
Carbon Disclosure Project (CDP) tarjoaa keskitetysti koordinoidun ilmastonmuutosaiheisen keskustelu- ja innovointifoorumin sijoittajien ja yritysten yhteistyölle. CDP valitsi Keskon toista kertaa mukaan Nordic Carbon Disclosure Leadership -indeksiin lokakuussa 2011. Keskon saama pistemäärä oli Consumer Staples -toimialan korkein.

Ethibel
Kesko on ollut mukana Ethibel PIONEER ja Ethibel EXCELLENCE -investointirekistereissä (www.ethibel.org) 16.12.2003 lähtien ja mukanaolon jatkuminen vahvistui edellisen kerran joulukuussa 2010 (17.12.2010). Keskon yhteiskuntavastuun profiilia on seurattu alusta lähtien. Nämä investointirekisterit muodostavat perustan eurooppalaisille laadun kollektiivisille tunnuksille ‘ETHIBEL PIONEER’ ja ‘ETHIBEL EXCELLENCE’, joita on myönnetty ainoastaan sijoitusrahastoille ja rahoitustuotteille.

Osoitteessa www.ethibel.org olevaan tietokantaan on listattu kaikki Ethibel PIONEER ja Ethibel EXCELLENCE -investointirekistereihin sekä Ethibel Sustainability -indekseihin kuuluvat yritykset. Kesko kuuluu  Euroopan indeksiin ESI Europe.  

  

 

Muut indeksit
Keskosta on tehty useita muita arvioita, joiden tarkoituksena on auttaa sijoittajia ja rahoituspalvelujen tarjoajia toteuttamaan kestävän kehityksen mukaisia sijoitusstrategioita. 

Saksalainen oekom research arvioi yrityksiä 200:lla ympäristö- ja sosiaalisen vastuun kriteerillä. Sen tekemillä analyyseillä on vaikutusta noin 90 miljardin euron sijoituskantaan. Keskolle oekom on antanut prime-luokituksen C+ (viimeisin tammikuussa 2011), mikä tarkoittaa, että Kesko kuuluu toimialansa parhaisiin yrityksiin maailmassa.