Uusimaa
K-market Mallas uudistuu ja laajenee
Lammilla sijaitseva K-market Mallas uudistuu tänä talvena monella tapaa. Tammikuun puolivälissä kaupan uutena kauppiasparina aloitti Paavo Jauhiainen (27) ja Jenni Lahti (22). Kevään aikana kaupassa aloitetaan remontti, jossa kauppa laajenee sisältä noin 120 m2.
Remontin jälkeen kaupassa on runsaat 650 m2. Laajennuksen yhteydessä muun muassa kylmäkalusteet uusitaan ja lattiat hiotaan ja seinät maalataan. Lisäksi kiinteistön ulkosivua siistitään.
- Remontissa palvelutiski säilyy, mutta lähes kaikki muu menee uusiksi. Laajennuksen myötä kasvatamme myös tuotevalikoimaamme, kauppias Paavo Jauhiainen kertoo.
Remontti ulottuu myös kaupan pihapiiriin. Pihasta on tarkoitus tehdä sellainen, että kesäaikaan torimyyjät voivat halutessaan tulla myymään omia tuotteitaan kaupan pihalle. Myyntipöydille järjestetään muun muassa säilytystilaa. Lisäksi pihasta löytyy vesi-, sähkö- ja huoltopiste.
- Kesällä Lammin väkiluku kasvaa kesäasukkaiden myötä. Pienimuotoinen torimyynti sopisi hyvin Mallaksen piha-alueelle.
Kauppapalvelujen lisäksi K-market Maltaasta saa Postin palvelut. Pihassa on polttoainejakelua sekä kierrätyspiste.
Lisätietoja
aluejohtaja Timo Huurtola puh.0500 716273
K-kauppias Paavo Jauhiainen puh. 044 321 4224