Pohjanmaa

Jonna Harju-Panula Ylihärmän K-market Pentintorin kauppiaaksi

K-market Pentintorin kauppias vaihtuu, kun noin 30 vuotta kauppaa pitäneet Pentti ja Vuokko Kujanpää siirtyvät uusiin haasteisiin toukokuun lopussa. Uutena K-marketin kauppiasyrittäjänä aloittaa kesäkuun alussa Jonna Harju-Panula (35). Samalla kaupan markkinointinimi muuttuu K-market Ylihärmäksi.

Jonna siirtyy kauppiasuralle K-supermarket Jalasjärven palveluksesta, jossa hän on suorittanut Ruokakeskon Kauppiasvalmennuksen kauppaharjoitteluosuutta. Kaupan alan kokemusta Jonnalla on kaikkiaan reilut kymmenen vuotta. Hän on toiminut mm. Seinäjoen Tiimarin myymäläpäällikkönä.

Peruskoulutukseltaan hän on tradenomi, pienen- ja keskisuuren yritystoiminnan liikkeenjohdon koulutusohjelmasta. Opiskelupaikkana oli Seinäjoen ammattikorkeakoulun Kauhavan yksikkö. Avopuoliso Marko Sironen on Puolustusvoimien palveluksessa. Hän tulee auttamaan Jonnaa kaupan arjessa oman työnsä ohessa.

- Innolla ja täynnä energiaa aloitan ensimmäisessä kauppapaikassani. Kaupan ammattitaitoinen henkilökunta siirtyy palvelukseeni ns. vanhoina työntekijöinä. Pentintori on juuri sellainen lähikauppa, joka on ollut toiveissani. Sen perusasiat ovat kunnossa ja sillä on uskollinen asiakaskunta, kertoo Kauhajoella syntynyt ja koko ikänsä Pohjanmaalla asunut Jonna Harju-Panula.

- Haluamme jatkossakin palvella asiakaskuntaamme niin hyvin, että heille välittyy tunne oman alueensa parhaasta lähikaupasta. Asiakkaamme löytävät meiltä kattavat valikoimat paikallisine tuotteineen iloisen ja henkilökohtaisen kauppapalvelun kera.

- Otamme mielellämme vastaan toiveita uusista tuotteista ja kokeilemme niitä valikoimissa. Jos tuote on hyvä ja myynti aktiivista, ansaitsee se paikkansa kaupan valikoimissa, jatkaa kesäkuun alussa Ylihärmässä kauppiasuransa aloittava Harju-Panula.

Lisätietoja: Kauppias Jonna Harju-Panula, puh. 0400 568 529.

Kuvan Jonna Harju-Panulasta voi ladata osoitteesta www.kesko.fi/aineistopankki ja siellä ajankohtaista-osio.

K-market
K-market on laadukas ja luotettava ruokakauppa lähellä asiakasta. K-marketeista asiakas saa hyvien perusvalikoimien lisäksi lämpimän lähileivän, laadukkaat hedelmät ja vihannekset, monipuoliset valmisruokavaihtoehdot sekä parhaat lähipalvelut. K-market-kauppoja on myös monien liikenne- ja matka-asemien yhteydessä. Asiakaslupaus on "Kauppias hoitaa homman". Ketjuun kuuluu noin 450 kauppaa.
www.k-market.com