Nykyisistä K-Kenkä- ja Andiamo-liiketyypeistä syntyvä uusi KOOKENKÄ-ketju avaa uusiutuneen 15. myymälänsä Helsingin Itäkeskuksessa maanantaina 6.2. 2012 (www.kookenka.fi). Koko Suomeen uusi, noin 50 liikkeen KOOKENKÄ-ketju lanseerataan tämän kevään aikana.
Uusi Kookenkä tarjoaa kengät saman katon alta sekä Andiamon että K-kengän asiakkaille, mikä tarkoittaa merkkijalkinevalikoiman tuntuvaa monipuolistumista.
-Yhdistimme uuteen Kookenkä-konseptiin parhaat osat nykyisistä myymälöistämme ja rakensimme päälle aimo annoksen uutta. Uudella konseptilla palvelemme asiakkaitamme entistä kokonaisvaltaisemmin ja paremmin, kertoo Kenkäkeskon toimitusjohtaja Martti Toivanen.
-Nykyiset ketjukauppamme tunnetaan hyvin ja niiden nimien koettiin sopivan hyvin kenkäkaupoille. Asiakkaiden antaman palautteen perusteella myymäläilmeeseen ja logojen ulkoasuun toivottiin kuitenkin uudistusta. Puolitoista vuotta kestäneen konseptiuudistuksen lopputuloksena saimme mielestämme aikaan uudenlaisen, vetovoimaisen ja palvelevan kenkäkauppakonseptin asiakkaitamme varten, Toivanen jatkaa.
Kenkäkesko Oy:n henkilökunnan ja ketjukauppiaiden lisäksi konseptisuunnittelussa ovat olleet yhteistyökumppaneina New Store Europe Oy, Win Win Branding Oy ja Trainers' House Oyj.
Andiamo on pian joka KOOSSA
Uudistuksen yhteydessä Andiamon visuaalinen ilme uusitaan ja sitä kehitetään uuden KOOKENGÄN muotimerkkinä.
- Andiamo on yksi Suomen tunnetuimmista kenkämerkeistä. Andiamon avulla vahvistamme uuden KOOKENGÄN trendikästä mielikuvaa laajentamalla Andiamo-mallistoa merkittävästi. Ensi keväänä Andiamo-mallisto löytyy jokaisesta KOOKENGÄSTÄ ympäri Suomen, kertoo Kenkäkeskon hankinnasta ja myynnistä vastaava osastopäällikkö Vesa Björklund.
Uudessa Kookengässä yhdistyvät Andiamon trendikkyys ja K-kengän monipuolisuus, joten samasta paikasta löytyvät kengät jokaiselle ja joka lähtöön. Kookengän valikoimista löytyvät jatkossa myös kaikki muutkin suositut kenkämerkit kuten Adidas, Clarks, Converse, Ecco, Fred Perry, Nike, Piano, Pomar, Rieker, Superfit, Tamaris, Tango, Vagabond ja Viking.
Valttina henkilökohtainen palvelu
Itäkeskuksen KOOKENKÄ-kauppiaat Leena Pentti-Hannuksela ja Jussi Hannuksela ovat tyytyväisiä konseptiuudistukseen ja täysin uuteen myymäläänsä.
– Kenkämarkkinoilla käydään kovaa kamppailua elintilasta ja asiakkaista. Nyt voimme tarjota kaikille nykyisille ja uusille asiakkaillemme toimivan nykyaikaisen myymälämiljöön sekä aiempaa monipuolisemman malliston. Tärkein kilpailuvalttimme on kuitenkin henkilökohtainen palvelu ja siitä pidämme kiinni, Hannuksenlan kauppiaspari summaa.
Lisätietoja:
Kauppias Leena Pentti-Hannuksela puh. 040 544 9650
Toimitusjohtaja Martti Toivanen, Kenkäkesko Oy, puh. 0500 245 330.
Kesko (www.kesko.fi) on vähittäiskaupan osaaja, joka tuo kauppojensa kautta elämisen laatua kuluttajien jokaiseen päivään. Keskon ketjutoimintaan kuuluu noin 2 000 kauppaa Pohjoismaissa, Baltiassa, Venäjällä ja Valko-Venäjällä.