Aluetiedote

Juniori-Jukureiden yhteistyökumppanina jatkaa K-ryhmä

Keskon Järvi-Suomen aluejohtaja Jari Kuosmanen on allekirjoittanut kahden kauden mittaisen jatkosopimuksen yhteistyöstä Juniori-Jukureiden kanssa. Mikkeliläinen Juniori-Jukurit on Nuoren Suomen Sinettiseura ja seuran tekemä laadukas työ lasten ja nuorten parissa sopii hyvin K-ryhmän arvomaailmaan.

Seurassa pelaa juniorilätkää kymmenen eri ikäluokkaa tyttöjä ja poikia. Lisäksi pienimmille järjestetään Hippoliigaa ja leijonakiekkokoulua. Ulkojäiden avauduttua Juniori-Jukurit ovat yhteistyössä kaupungin ja Mikkelin alueen harrasteliigan kanssa järjestämässä korttelikiekkoa eri kaupunginosissa Mikkelissä.

- Haluamme olla mukana tukemassa laadukasta nuorisotyötä, jossa lapsi saa ohjausta taitotasonsa mukaisesti. Lisäksi haluamme olla edistämässä liikunnallisia elämäntapoja, perustelee yhteistyösopimuksen jatkamista aluejohtaja Jari Kuosmanen.

- Keskon tuki mikkeliläiselle juniorijääkiekolle on hieno ja merkittävä jatko kaksi vuotta sitten aloitetulle yhteistyölle. Pyrimme tekemään seurassa laadukasta työtä lasten kasvattamiseksi liikunnalliseen elämään jääkiekkoilijana ja jopa mahdollisuutta kasvaa kilpakiekkoilijaksi asti. Toimintaamme tukevat yhteisöt ovat tärkeässä asemassa, jotta voimme jatkaa tätä kehitystyötä. Kiitämme Keskoa luottamuksesta tekemäämme työtä kohtaan, Jukka Pajulahti Juniori-Jukurit ry:stä kiittelee.

Tuki kohdistuu mm. pelaajakohtaisten kustannusten pitämisenä kohtuullisina, valmentajien, huoltajien ja toimihenkilöiden kouluttamiseen, pelaajille annettavaan valistukseen ja neuvontaan ruoka-, terveys- ja päihdeasioista. Tukisummasta varataan myös osa taloudellisissa vaikeuksissa olevien perheiden pelaajien tukemiseen.

Lisätietoja:
Keskon Järvi-Suomen aluejohtaja Jari Kuosmanen puh. 050 368 7980
Juniori-Jukurit r.y. puheenjohtaja Jukka Pajulahti puh. 044 035 0257

Kesko (www.kesko.fi) on vähittäiskaupan osaaja, joka tuo kauppojensa kautta elämisen laatua kuluttajien jokaiseen päivään. Keskon ketjutoimintaan kuuluu noin 2 000 kauppaa Pohjoismaissa, Baltiassa, Venäjällä ja Valko-Venäjällä.