SEPA tuo kansainväliset maksukortit tänä vuonna

Keskossa sirumaksupäätteet otetaan käyttöön suurelta osin kuluvan vuoden aikana. Kaikkiin K-ryhmän kauppoihin valitaan samanlainen pääte.

- Sama pääte kaikissa kaupoissa helpottaa asiakkaiden asioimista. Maksupäätteen valinnassa korostuu helppokäyttöisyys, toimintavarmuus ja turvallisuus, kertoo projektipäällikkö Päivi Kukkonen.

Ominaisuudet ovat olennaisia, sillä sirukorttimaksamiseen siirryttäessä maksun suorittaa maksupäätteellä asiakas itse.

Maksupäätevalinta tehdään kesäkuussa

Kesäkuun jälkeen alkava valitun sirukorttimaksupäätteen käyttöönottaminen kaikissa K-ryhmän kaupoissa on mittava urakka. Maksupäätteitä tarvitaan K-ryhmän kauppoihin kaikkiaan 7000 kappaletta ja asentamisen lisäksi ne pitää integroida eri ketjujen kassajärjestelmiin.

Kaikissa kaupoissa päätteet ovat käytössä vuoden 2011 ensimmäisen vuosipuoliskon aikana.

Esiselvitystyön tärkeys on korostunut

Keskon hanke on nimetty turvallisen maksamisen -projektiksi, sillä sirukorttimaksamiseen siirtymisessä on kyse sirumaksupäätteiden käyttöönottoa suuremmasta asiasta.

– Esiselvitysvaiheessa on käytetty paljon aikaa siihen, että voimme tarjota asiakkaille turvallisen korttimaksamisen takaavan maksupäätepalvelun, Kukkonen huomauttaa.

– Erityisesti kaikkien korttimaksamisen tietoturvallisuuteen liittyvien kansainvälisten standardien vaatimusten täyttymisen varmistaminen on ollut aikaavievää, mutta ehdottoman tärkeää koko hankkeelle.  

Muutoksen tuo SEPA

Eurooppalaisen SEPA-hankkeen (Single Euro Payments Area/yhtenäinen euromaksualue) tuloksena Suomessakin siirrytään kansainvälisiin maksukortteihin vuoden 2010 loppuun mennessä. Pankit uusivat kotimaiset pankkikortit siirtymäaikana sirukorteiksi.

Sirumaksupäätteiden käyttöönotto on vain osa tätä muutoksia maksujärjestelmiin tuovaa SEPA-hanketta.

 

Hankkeen mittavuudesta kertoo myös se, että Keskoon on sitä varten perustettu erillinen hanketoimisto, joka koordinoi ja opastaa ketjuja hankkeen läpiviennissä.

Tässä yhteydessä Päivi Kukkonen toimii myös hankepäällikkönä.

 

Sirumaksamista testataan seuraavaksi Katajanokan K-marketissa Helsingissä. - Käytämme paljon aikaa esiselvitystyöhön ja testauksiin, jotta voimme tarjota asiakkaille turvallisen korttimaksamisen takaavan maksupäätepalvelun, kertoo hankketta Keskossa vetävä Päivi Kukkonen