Yli viisikymppisten asenteet edustavat kolmea ryhmää. ”Aurinkoiset”, ”uhrit” ja ”kissanpäivistä nauttivat” – tällaisiksi tuore tutkimus jaottelee 50–75-vuotiaat suomalaiset, kun jakoperusteena on suhtautuminen työhön ja elämään.
Vaativa nykymaailma tuottaa niin arkista iloa ja tyytyväisyyttä kuin pettymyksiä ja pessimismiäkin.
Neljännes on aurinkoisia seniori-ikäisiä
Sallittu-50-vuotiaille -tutkimus paljastaa, että neljäsosa kohderyhmästä on aurinkoisia eli elämäänsä tyytyväisiä ja myönteisesti suhtautuvia. 85 prosenttia aurinkoisista kokee olevansa erittäin tai melko onnellisia, ja vain yhdeksän prosenttia heistä haluaisi eläkkeelle, koska tuntee itsensä aliarvostetuksi työelämässä. Päinvastoin lähes kolme neljäsosaa aurinkoisista aikoo jäädä tai on jäänyt tavallista myöhemmin eläkkeelle.

Aurinkoiset eivät kaipaa elämäänsä merkittäviä muutoksia, vaan ovat tyytyväisiä nykyhetkeen.
Eläkkeellä kissanpäivät
S-50-tutkimuksen kohderyhmästä vajaa kolmannes kokee viettävänsä kissanpäiviä. Heitä luonnehditaan leppoisan passiivisiksi sopeutujiksi.

Kissanpäiviä viettävistä neljä viidesosaa on eläkeläisiä.
Ikä vahvistaa elämänasennetta
Eläkkeellä olemisen, asuinpaikan, koulutustason ja ammatin kaltaiset ulkoiset tekijät erottelevat tutkimuksessa hahmottuneita ryhmiä kuitenkin vain hyvin vähän. Ihmisen yleinen asenne elämään ratkaisee, ja siihen vaikuttavat esimerkiksi sukupolvien väliset kasvatuserot.
Perusasenne elämään läpäisee koko eliniän ja vain vahvistuu iän myötä. Siksi asenne-erot varttuneempien ihmisten kohdalla voivat olla niinkin erilaisia kuin S-50-tutkimus osoittaa, mikä tuottaa monenlaisia haasteita yhteiskunnalle ja elinympäristölle.
Uhri-kokemus yllättävän yleinen
Nykymaailman vaativuus näkyy S-50-tutkimuksen paljastamassa, varttuneiden suomalaisten suurimmassa ryhmässä: uhreiksi nimettyyn ryhmään kuuluu vastaajista peräti 45 prosenttia. Näistä ei-aurinkoisista esimerkiksi vain 14 prosenttia harrastaa kulttuurimenoja, kun aurinkoisten ryhmän kulttuuriharrastajien prosenttiluku on 28.

Uhreista lähes kaksi kolmannesta ei koe työtään antoisaksi, ja on siksi jo jäänyt tai jäämässä aikaisemmin eläkkeelle. Eläköitymisen suurimpina syinä ovat kokemus iän mukanaan tuomasta aliarvostuksesta työelämässä sekä huonontunut terveys. Sama määrä suhtautuu kielteisesti eläkeiän nostamiseen, kun koko ryhmässä eläkeiän nousua vastustaa 47 prosenttia.
Joka kolmas suomalainen yli 50-vuotias
Tällä hetkellä Suomessa asuu 1 780 000 yli 50-vuotiasta. Sallittu-50-vuotiaille -tutkimukseen osallistui 900 iältään 50–75-vuotiasta suomalaista. Helmi–maaliskuussa 2010 toteutetusta tutkimuksesta vastasi liikkeenjohdon konsultointiyritys Redera Oy, ja tiedonkeruuseen osallistui myös Taloustutkimus Oy.
