Nuoret kuluttajat arvostavat Pirkka-brändiä
Nuoret kokevat olevansa kuluttajina hintatietoisia, harkitsevia ja tietoa etsiviä sekä vertailevia. Yli puolet uskoo, että omilla kulutusvalinnoillaan voi vaikuttaa maailman tulevaisuuteen. Pirkka on 19.3.2010 julkistetun Kansallisen nuorisotutkimuksen mukaan nuorten mielestä ystävällinen, positiivinen ja aito.
Tutkimusyritys 15/30 Research tekemässä Kansallisessa nuorisotutkimuksessa kartoitettiin 15-30-vuotiaiden mannersuomalaisten arvoja, asenteita ja elämäntyylejä. Tutkimus on toteutettu vuodesta 2005 lähtien.
Pirkka on Suomen ystävällisin
Pirkka nousi ensimmäiseksi nuorten mieleen kysyttäessä, mikä yritys heidän mielestään on kaikkein ystävällisin. Pirkka jätti taakseen mm. Applen, Sonyn ja Nokian. Positiivisinta yritystä tai tuotemerkkiä kysyttäessä Pirkka sijoittui Valion jälkeen toiseksi. Pirkkaa pidettiin myös neljänneksi aidoimpana.
Hintatietoiset ja harkitsevat nuoret kuluttajat
Kulutuskäyttäytymisen suuret linjat ovat säilyneet muutaman vuoden aikana pääpiirteissään hyvin samankaltaisina. Nuoret kokevat olevansa kuluttajina hintatietoisia, harkitsevia ja yleisesti ottaen rationaalisia. Lähes puolet nuorista kertoo olevansa säästäväisiä sekä helppoutta ja vaivattomuutta arvostavia.
Puolet suosivat tuttuja merkkejä
Tutkimuksen mukaan noin 40 % nuorista arvostaa terveellisyyttä, ajattelee ympäristöä ja suosii suomalaista. Suomalaisuutta pidetään nuorten parissa jonkinlaisena takuuna monille muille itselle tärkeille asioille. Suomalaisuus saattaakin tarkoittaa tutkituille hyvän laadun, luotettavuuden ja elintarvikkeiden terveellisyyden lisäksi perusteellisempaa tietoa yrityksen toimintatavoista kuten eettisyydestä ja ympäristöystävällisyydestä. Suomalaisuus esitetään kuluttamiseen vaikuttavana arvona myös esimerkiksi positiivisten työllisyysvaikutusten vuoksi.