Kesko kehittää voimakkaasti sähköistä kauppaa ja palveluja
Keskon konsernijohtoryhmän jäsen, käyttötavaratoimialan johtaja Matti Leminen on nimitetty vetämään Keskon sähköisen markkinoinnin ja palvelujen hanketta.
Keskon näkemyksen mukaan sähköinen markkinointi ja sähköiset vuorovaikutteiset asiakastoimintamallit muodostuvat keskeiseksi kilpailukykytekijäksi lähivuosina.
− Keskossa ja kaupoissa lähitulevaisuuden suurimmat muutokset liittyvät vuorovaikutteisuuteen asiakkaan ja kaupan välillä, jatkuvaan yhteydenpitoon ja monikanavaisuuteen. Asiointi verkossa lisääntyy ja ostosten suunnittelu siirtyy entistä enemmän nettiin, pääjohtaja Matti Halmesmäki sanoo.
− Haluamme vauhdittaa sähköisen markkinoinnin ja palvelujen kehittämistä koko K-ryhmässä ja Kesko-konsernissa huomattavasti niin K-kauppiaiden kuin Keskon toimialojenkin osalta.
Uuden tehtävänsä lisäksi Matti Leminen (kuvassa) toimii Anttila Oy:n toimitusjohtajana ja käyttötavaratoimialan johtajana.
Esimerkkejä K-ryhmän sähköisistä palveluista
Keskolla on käynnissä useita sähköisen asiakaskommunikaation hankkeita. K-Plussa-kortin kautta saatavaa sähköistä asiakastietoa hyödynnetään mm. kauppakohtaisten valikoimien ja palveluiden suunnittelussa sekä kaupan markkinointiviestinnän kohdistamisessa.
Useat K-ryhmän kauppaketjut ovat rakentaneet tärkeille asiakasryhmille suunnatut asiakasohjelmat, kuten esimerkiksi Kodin Ykkösen Ykkösasiakas-ohjelma. Sähköisiä järjestelmiä käytetään myös kysynnän ennustamiseen sekä asiakasrakenteen mukaisen ketjuvalikoiman ja hinnoittelun hallintaan.
Vuorovaikutteisista sähköisistä palveluista esimerkkejä ovat mm. Audin menestyksekäs Facebook-kampanja, Pirkka.fi-sivujen ruokareseptipalvelu sekä Andiamon ja K-kengän nettisivuilla oleva kenkäkone, jonka avulla käyttäjä voi löytää omat valintakriteerit parhaiten täyttävät kenkämallit.
Keskolla jo viisi käyttötavaroiden verkkokauppaa
Verkkokaupan merkitys erityisesti käyttötavarakaupassa kasvaa merkittäväksi. K-ryhmän suurin verkkokauppa on NetAnttila (www.netanttila.com), joka on jo useamman vuoden ollut tunnetuin ja suosituin verkkotavaratalo Suomessa.

Muita K-ryhmän verkkokauppoja ovat urheilukaupan Budget Sport (www.budgetsport.fi), kotiin ja sisustamiseen keskittyvä Kodin Ykkönen (www.kodin1.com) ja musiikkikauppaan keskittyvä CM-store (www.cm-store.fi).
Kodintekniikkatuotteita ja -palveluita tarjoaa Konebox.fi-verkkokauppa (www.konebox.fi).